Colgate haluaa Blykin ensimmäisen hymyn

Britanniassa syyskuun lopulla avattu nuorison matkapuhelinpalvelu Blyk on otettu vastaan erittäin hyvin sekä mainostajien että kohderyhmän taholta, sanoi Timo Ahopelto maanantaina Helsingin MobileMondayssä.
Blykin kautta markkinoivien yritysten määrä on noussut oli viidenkymmenen, yhtiön strategiasta ja liiketoiminnan kehityksestä vastaava Timo Ahopelto sanoi. Kuluttajalukuja yhtiö paljastaa ensi kuun alkupuolella.

- Toimintamme perustuu intuitiiviseen
ja interaktiiviseen mainontaan, jonka tarkoituksena on herättää tietoisuutta, rakentaa suhteita ja kasvattaa myyntiä. Kaiken perustana on tarkoituksenmukaisuus sekä asiakkaille että kumppaneille, Ahopelto selosti.

- Toimintatavat vaihtelevat eri mainostajien kanssa. Esimerkiksi hammastahnoista tunnettu kuluttajakemikaaliyhtiö Colgate on varannut itselleen jokaisen uuden asiakkaan ensimmäisen mainosnäytön.

Blykin suurimmat yhteistyökumppanit
haluavat olla mukana toiminnan laajentuessa muualle Eurooppaan. Ahopellon mukaan heillä on tarve päästä luomaan pan-eurooppalaisia kampanjoita.

- Neuvottelut ovat pitkällä usean eri matkapuhelinoperaattorin kanssa Euroopan suurimmilla markkinoilla. Vaikka Britanniassa operoimme Orangen verkossa, se ei tarkoita, että Orange olisi automaattisesti partnerimme myös muissa maissa.

Blyk neuvottelee toiminnan aloittamisesta Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. Laajentuminen uusille markkinoille perustuu tiettyyn kohderyhmään, yhtenäiseen brändistrategiaan ja palveluun, joka toimitetaan yhdeltä teknologia-alustalta.

Ahopellon mukaan asiakaspito
on ollut erittäin hyvä. Hän sanoo, ettei yhtiössä ole havaittu lanseerauksen yhteydessä ennustettua lipsumista, jossa nuoret käyttäisivät Blykin sim-kortin tarjoamat ilmaisedut ja siirtyisivät sitten käyttämään jonkin halpaoperaattorin sim-korttia.

- Britanniassa useamman sim-kortin käyttäminen ei ole yleistä muutenkaan.

Myöskään operaattoreille lukituista
puhelimista ei ole ollut haittaa, koska 70 prosenttia matkapuhelimista toimii prepaid-korteilla.

Blyk tarjoaa 16-24-vuotiaille käyttäjille ilmaiseksi 43 puheminuuttia ja 217 tekstiviestiä Britanniassa. Ahopellon mukaan tarjouksen rahallinen arvo on 15-20 puntaa kuukaudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää