Lakko vesittää tv-sarjoja hiljalleen

Jos Yhdysvalloissa maanantaina käynnistynyt 12 000 käsikirjoittajan lakko pitkittyy, vaikutukset näkyvät Suomessa viiveellä.
Muutaman päivän päästä ainakin SubTV joutuu esittämään uusintoja päivittäisestä Conan O’Brien -showsta. Yhdysvalloissa esitettiin maanantaina vielä uusi jakso, joka näkyy Suomessa parin päivän viiveellä.

– Aikaisin arvio on, että uusintoja olisi loppuviikosta. Voi olla, että menee myöhemmäksikin, arvioi SubTV:n kanavapäällikkö Maaretta Tukiainen.

Pitkittyessään lakko vaikuttaisi aikaisintaan kesän ohjelmistoon, sillä keväällä SubTV hyödyntää valmiiksi tuotettua ohjelmistoa.

Tv-kanava Nelosen mukaan ongelmat näkyisivät vasta syksyllä. Draama- ja komediasarjoihin tulisi taukoja, jotka täytettäisiin muulla ohjelmalla.

– Kolme-neljäkään lakkokuukautta ei vielä näy meillä asti, sillä meillä ei ole päivittäistä tai viikottaista käsikirjoitettua ohjelmaa, kertoo kanavajohtaja Pirjo Airaksinen.

Vain loppuvuodesta lanseerattava Dirty Sexy Money -sarja saattaa Airaksisen mukaan joutua nopeammin tauolle. Vaikka sen tuottajat valmistautuivat lakkoon tilaamalla valmiita käsikirjoituksia, on sarja vasta alkanut Yhdysvalloissa.

MTV3 puolestaan arvioi verkkosivuillaan, että lakon kestäessä ongelmat koskisivat lähinnä sairaalasarja Teho-osastoa. Sen jaksot näytetään Suomessa lyhyellä viiveellä.

Kustannusmenoja lakko ei ainakaan tässä vaiheessa SubTV:n ja Nelosen mukaan aiheuta. Tosin jos Conan O'Brien pyörii pitkään uusinnoilla, kertoo SubTV vaativansa rapakon takaa alennusta.

Nelosen mukaan kustannukset nousisivat moninkertaisiksi, mikäli katkolle joutuvien sarjojen tilalle tehtäisiin kotimaista ohjelmistoa.

Yhdysvaltalaiset käsikirjoittajat ovat lakossa, koske he tahtovat osansa tv-sarjojen ja elokuvien dvd-, internet- ja matkapuhelinjakelusta.

USA:ssa lakon menetysten on pahimmillaan arvioitu liikkuvan miljardeissa dollareissa.

Edellisen kerran paikalliset käsikirjoittajat olivat lakossa vuonna 1988. Silloin työtaistelu kesti 22 viikkoa ja maksoi tuotantoyhtiöille 500 miljoonaa dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    7. 7

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    8. 8

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    9. 9

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    10. 10

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää