Valikko

Kiinan talous uuteen vaiheeseen

Kiinan pitkään jatkuneella poikkeuksellisen vahvalla talouskasvulla on edellytykset jatkua vielä pitkään sille ennustetuista vaikeuksista huolimatta.
Helsingin suomalais-japanilaisen kauppakamarin ja World Trade Centerin seminaarissa esitelmöinyt professori Kenji Hattori arvioi, että Kiinan talous on siirtymässä uuteen vaiheeseen, joka antaa japanilaisille ja muille ulkomaalaisille yrityksille tilaisuuksia ja mahdollisuuksia

Kiinan ja Japanin taloudellinen yhteistyö on kehittynyt nopeasti. Vuonna 1972 Kiinan osuus Japanin ulkomaankaupasta oli vain kaksi prosenttia, mutta viime vuonna se oli kohonnut yli 17 prosentin. Japanin osuus Kiinan kaupasta on samaan aikaan noussut reilusta seitsemästä prosentista noin kahteentoista.

Kiinan liityttyä Maailman kauppajärjestö WTO:hon vuoden 2001 lopulla japanilaisyritykset ovat siirtäneet sinne suuria määriä tuotantoaan.

Nyt vaurastuvasta maasta odotetaan myös tärkeää markkinaa. Kiinaan on nopeasti kasvamassa ostovoimainen keskiluokka joka arvostaa japanilaisia tuotteita.

Professori Hattori ei usko arvioihin, joiden mukaan Kiinan olisi pakko alkaa hillitä taloutensa kasvua sen ylikuumenemisen välttämiseksi joko Pekingin vuoden 2008 olympialaisten tai viimeistään Shanghain vuoden 2010 maailmannäyttelyn jälkeen.

– Kiinan hallitus on suuntaamassa voimakkaita kehityspanostuksia Kiinan sisäosiin ja Koillis-Kiinan teollisuusvyöhykkeelle, Hattori sanoo.

– Kiinan rannikkoseudut olivat ensisijainen panostuskohde, ja ne ovat vaurastuneet tuntuvasti. Seuraavaksi vuorossa ovat sisämaan maatalousvaltaiset alueet ja Mantshurian alueen teollisuuslaitokset.

Panostukset näiden alueiden kehittämiseen ja infrastruktuuriin pitävät taloutta vauhdissa vielä vuosia.

Samalla lievenevät Kiinan sisäiset ongelmat kuten maaltamuutto jo muutenkin ahtaalle rannikkovyöhykkeelle.
Kiinan sisäosissa on myös tarjolla runsaasti vielä halpaa työvoimaa, jonka saatavuutta palkkatason nousu jo rannikkoseudulla rajoittaa.

Japanilaisille yrityksille Mantshurian kehittäminen tarjoaa hyviä tilaisuuksia; ne rakensivat alueen teollisuutta jo 1930-luvulla, kun alue oli Kiinasta erotettu Japanin protektoraatti.

Mantshuria sijaitsee myös Pohjois-Korean työvoimaresurssien ja luonnonvarojen läheisyydessä, millä saattaa olla lähitulevaisuudessa suurikin merkitys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Venäjä yksityistää liki viidenneksen Rosneftista

    9. 9

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    10. 10

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää