Nuoret naiset nopealiikkeisiä ja vastuullisia kuluttajia

Erityisesti nuoria naisia kiinnostaa heidän ostamiensa tuotteiden alkuperä. Näin kertoo Suomalaisen työn liiton tuore tutkimus. Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat yleensäkin asenteiltaan globaaleja: tuotteen alkuperällä on väliä.
Tutkimuksessa kuluttajat jaettiin suomalaisuuteen liittyvien asenteiden perusteella kolmeen ryhmään: globaalit suomalaiset, paikalliset suomalaiset ja kotimaisuudesta piittaamattomat.

Ensin mainittu joukko on kasvussa, kun taas paikallisesti ajattelevien osuus näyttää pienenevän.

– Tuotteiden alkuperästä välittävien joukossa on erityisen paljon asenteiltaan näkemyksellisiä ja nopealiikkeisiä ja nuoria naisia. Ryhmä on vahvasti muutoksen eturintamassa. Joka kolmas heistä kertoo yrittäneensä vaikuttaa siihen, että heidän tuntemansa ihmiset muuttaisivat kulutuskäyttäytymistään eettisesti kestävämpään suuntaan, selvittää Suomalaisen työn liiton tutkimuspäällikkö Sami Tuurna.

Globaaleille suomalaisille kuluttaminen on keino, jolla he haluavat vaikuttaa yhteisiin asioihin, kuten yhteiskunnan ja elinympäristön tilaan. Suomalaisuutta pidetään arvossa vastuullisuuteen ja eettisyyteen liittyvistä syistä.

Suurin osa (76 prosenttia) tutkimukseen vastanneista kuluttajista pitää suomalaisia tuotteita edelleen ulkomaisia parempina.

Mielenkiintoista on, että vain 28 prosenttia vastaajista pitää suomalaista muotoilua ulkomaista parempana.

– Tulevaisuuden kannalta merkille pantavaa on, että suomalaisen muotoilun arvostus on vähäisintä nuorten keskuudessa, Tuurna toteaa.

Suomalaisen työn liitto myöntää käyttöoikeuden kotimaisesta alkuperästä kertovaan Avainlippu-tunnukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    6. 6

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    7. 7

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Rakennuspomo kertoo buumin kääntöpuolesta: ”Hirvittävä resurssien hukka”

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää