Suunnittelijalakko riipaisee ensin telakoita

Insinööri- ja suunnittelutoimistoissa tiistaina alkanut lakko vaikuttaa jatkuessaan nopeimmin telakoilla. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liiton toimitusjohtaja Timo Myllys kertoi, että siellä suunnittelutyö koskee yleensä jo meneillään olevia rakennushankkeita.
Lakon aloittaneet ylemmät toimihenkilöt suunnittelevat myös muun muassa teollisuus- ja muita rakennuksia sekä teitä.

Työnantajan sekä lakkojärjestö Akava/YTN:n ensi tiedot lakkoon osallistuvien määrästä poikkesivat melkoisesti toisistaan. Työnantajan arvion mukaan lakkoon olisi lähtenyt noin 3 000 toimihenkilöä.

Toimihenkilöpuolen mukaan lakko alkoi "erittäin kattavasti" ja siihen osallistuu 6 000-7 000 henkilöä. Lakon piirissä on tässä vaiheessa 26 isointa yritysryhmää ja noin 80 prosenttia alan yrityksistä. Myöhemmin lakko uhkaa laajentua pienempiin yrityksiin.

Myllyksen antaman karkean nyrkkisäännön mukaan jokainen lakkopäivä viivyttää päivällä suunnittelun valmistumista. Julkisen alan hankkeita kuten teitä suunnitellaan yleensä ennen rakentamisen aloittamista, mutta teollisuudessa suunnitellun viivästyminen voi vaikuttaa rakennustöihin nopeastikin.

– Viime kädessä viivästymisestä kärsii asiakas, sillä lakko on sopimuksiin kirjattu force majure -este, mikä oikeuttaa sopimuksen pidentämiseen, hän muistutti.

Lakko alkoi, kun toimihenkilöitä edustava Akavan YTN hylkäsi piirisovittelija Esa Lonkan sovintoehdotuksen. Järjestön mukaan ratkaisulla ei olisi juurikaan korjattu sitä jälkeenjääneisyyttä, mikä suunnittelualan palkoissa on verrattuna teollisuudessa yhtä vaativaa työtä tekeviin.

Toimihenkilöjärjestön tavoitteena oli myös, että työajan ulkopuolella kertyneistä työmatkatunneista maksettaisiin vähintään yhden tunnin palkkaa vastaava korvaus. Sovittelijan ehdotuksessa korvaus jäi YTN:n asiamiehen Teemu Hankamäen mukaan 20-30 prosenttiin tuntipalkasta.

Nyt alkanut suunnittelijoiden työtaistelu on akavalaisten ylempien toimihenkilöiden ensimmäinen isompi lakko. Ajankohta on nähty otolliseksi, sillä lakkojärjestön mukaan suunnittelutoimistoissa tilauskirjat ovat täynnä ja alalla vallitsee työvoimapula.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää