Japani etenee avaruuteen

Japanin avaruusohjelma on siirtymässä kehittelyvaiheesta vakiintuneen toiminnan asteelle. Valmisteilla on useita satelliitteja viestinnän, tutkimuksen ja turvallisuusvalvonnan tarpeisiin. Kotimaista valmistetta oleva H II A -kantoraketti on jo edennyt teolliseen valmistukseen. Rakettia voi tilata suoraan Mitsubishi Heavy Industriesilta, jolle valmistus on siirretty Japanin Avaruusvirasto JAXAn valvonnasta.
Kantoraketin siirtyminen kehittelyvaiheesta teolliseen tuotantoon on Japanin ensimmäinen askel avaruuteen, totesi Avaruusviraston rakettiohjelman projektipäällikkö Mamoru Endo Taloussanomille Tokiossa.

Endon sanavalintaan sisältyi vihje avaruusohjelman edistyksestä. Ilmaisua ensimmäinen askel, shodan, käytetään japanilaisissa itsepuolustuslajeissa saavutetusta mustasta vyöstä. Sen saajaa pidetään kykenevänä harjoittelemaan ominkin päin, ilman aloittelijan tarvitsemaa jatkuvaa ohjausta.

H II A -raketista on kehitteillä H II B -malli, jonka on määrä ehtiä teolliseen vaiheeseen vuonna 2009. Se on halkaisijaltaan metrin suurempi kuin nelimetrinen H II A, ja sen hyötykuorma on kaksinkertainen, kahdeksan tonnia. Tämä sallii entistä monimutkaisempien satelliittien nostamisen maata kiertävälle radalle tai kauemmas.

Tutkimusrobotin suunnitellaan laskeutuvan kuuhun viiden vuoden sisällä. Lopullisena tavoitteena on perustaa kuuhun vakituisesti miehitetty kansainvälinen tutkimusasema vuoteen 2025 mennessä.

Valmisteilla on myös monipuolisia satelliitteja esimerkiksi viestinnän tarpeisiin.

– Satelliittivälitteinen matkapuhelinverkko ei kärsi maan pinnan luonnonkatastrofeista, kuten tavalliset matkapuhelinverkot totesi Avaruusviraston teknologian sovelluksista vastaavan osaston johtaja Masanori Homma.

– Myös operaattorijätti NTT DoCoMo on ilmaissut kiinnostuksensa satelliittiverkon rakentamiseen, ja sillä on jo yksi satelliitti kiertoradalla.

Projektipäällikkö Endon mukaan kehitteillä on satelliittipuhelimen ohella myös satelliittiväliteinen internet.

– Nykyisellään Internet toimii pääsoin kaapeli- ja kuituvälitteisesti, mikä asettaa rajoituksia verkon välitysnopeudelle. Satelliittivälitteinen laajakaistaverkko kykenee laajenemaan ilman laajoja investointeja kaapeleihin ja muuhun infrastruktuuriin.

Toistaiseksi tämä teknologia on vielä Avaruusviraston kehitettävänä, mutta sen kaupallistaminen ei varmaankaan tuota ongelmia kun se saadaan toimimaan.

Ensimmäinen internet-satelliitti WINDSin koeversio pyritään saamaan kiertoradalle vuoden 2008 maaliskuun loppuun mennessä.

Japanin avaruusohjelman sivutuotteina on syntynyt jo joukko uusia teknologisia ratkaisuja arkielämän ja teollisuuden käyttöön.

– Aurinkopaneelit ja satelliiteissa käytetty eristysteknologia ovat käytössä myös maan päällä, Endo kertoi.

– Satelliitteja varten kehitetty eristävää maalia käytetään taloissa, ja se voidaan suihkuttaa suoraan seinään ilman monivaiheista asennusta.

JAXAn suojissa kehitetään myös lentokoneteollisuuteen käyttökelpoisia ratkaisuja käytettäviksi esimerkiksi yliäänimatkustajakoneisiin ja aiempaa ekologisempaan suihkumoottoriin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää