Valikko

Vuorenmaa: Viranomaiset sähläävät kaivosteollisuudessa

Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd.) katsoo viranomaisten keskinäisen riitelyn johtavan taloudellisiin menetyksiin kaivosalan kehittämisessä. Vuorenmaa mielestä yhteistyön puute ja "sähläys" jarruttavat kaivoslain uudistamista ja johtavat pahimmillaan ulkomaisten sijoittajien mielenkiinnon hiipumiseen investointeihin.
Metalliliiton valtuustossa torstaina puhunut Vuorenmaa syytti etenkin valtiontalouden tarkastusvirastoa. Sen moitteet kauppa- ja teollisuusministeriön tapaan hoitaa asioita eivät Vuorenmaan mielestä perustu miltään osin tosiasioihin.

– Kritiikki siitä, että kyseinen ministeriö toimii sekä lupaviranomaisena että toiminnan edistäjänä, osoittaa VTV:n asiantuntemattomuutta kaivostoiminnan käytännön toteuttamisessa.

Vuorenmaa muistutti, että kaivostoiminta on aluepolitiikan kannalta järkevää, koska kysymyksessä on markkinoiden ehdoilla tapahtuva toiminta vaikeasta rakennetyöttömyydestä kärsivillä alueilla. Hän patisti kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarista (kesk.) ottamaan kaivoslain uudistamisen poliittisesti tiukemmin haltuunsa.

Metalliliiton valtuusto vaatii kannanotossaan eduskuntaa hylkäämään hallituksen esityksen uudeksi valtionyhtiölaiksi. Valtion omistusosuuden laskemisen sijaan keskusteluun tulisi nostaa yritysten kehittäminen ja valtion rooli omistajana yhteiskunnan kokonaisedun huomioimiseksi. Myyntihankkeet uhkaavat koskea mm. Rautaruukkia ja Outokumpu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää