Valikko

Hovioikeuden Gramex-päätös hivelee Ylen korvia

Helsingin hovioikeus päätti tänään, että todellisen kuuntelijakunnan suuruus on keskeinen tekijä musiikin radiosoiton tekijänoikeuskorvausten muodostumisessa. Päätös on voitto Ylelle ja Gramexille karvas pettymys.
Käräjäoikeus oli aiemmin päättänyt samoin valtakunnallisten lähetysten osalta. Hovioikeus kuitenkin ulotti mainitun periaatteen koskemaan myös Yleisradion alueellisia radiolähetyksiä.

Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusjärjestö Gramex on aikaisemmin velottanut Ylen valtakunnallisia radiokanavia potentiaalisten kuuntelijoiden mukaan, kun taas Yle katsoi todellisten kuuntelijoiden olevan oikeampi mittari.

- Tämä on Yleisradion kannalta erittäin merkittävä päätös, johon on neuvotteluteitse pyritty jo pitkään, toteaa Yleisradion hallintojohtaja Jussi Tunturi tiedotteessa.

Yleisradiossa selvitetään nyt hyvillä mielin tänään annetun päätöksen kustannusvaikutuksia. Gramexilla puolestaan nuollaan haavoja. Järjestö katsoo, että levymusiikki on ollut vanhoillakin hinnoilla edullista.

- Meidän pitää nukkua muutaman yön yli ja harkita muusikoiden ja tuottajien kanssa, mitä teemme, Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttila sanoi Taloussanomien verkkouutisessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    2. 2

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää