Epäpätevät johtajat ovat hoiva-alan heikoin lenkki

Hoiva-alan johtajat osaavat hoivaamisen, mutta usein heiltä puuttuu liiketoimintaosaaminen ja johtamistaidot.
Johtaminen on Medivire Hoivan toimitusjohtajan Kristiina Hautakankaan mielestä hoivapalveluiden kriittisin kehittämisalue ja avainkysymys, joka ratkaisee vanhustenhoidon tulevaisuuden.

Moni hoivayritys on saanut alkunsa, kun yksi tai muutama ihminen on perustanut itselleen työpaikan ja laajentanut toimintaa. Nämä perustajat voivat olla oikein taitavia hoivatyössään, mutta heiltä puuttuu liiketoimintaosaaminen. Hautakankaan mukaan asia muuttuu pulmaksi, kun yksikkökoot kasvavat. Tällöin pelkillä alan tiedoilla ja taidoilla ei enää pärjätä.

Useita kymmeniä ja satojakin ihmisiä työllistävissä yrityksissä törmätään samaan ongelmaan, koska keskijohtajat ovat suorittaneet hoitoalan tutkintoja.

– Vaikka johtamistaitoja tarvitaan, alan osaaminen on silti ensiarvoista. Emme voisi ajatella palkkaavamme esimerkiksi tradenomia yksikkömme johtajaksi.

Hoivapalveluyritykset huolehtivat tehtävistä, jotka kunnat ovat ulkoistaneet niille. Ne siis järjestävät erimerkiksi vanhusten asumisen, kodinhoidon tai ateriat tai lasten päiväkotipalvelut. Hoivayksikön johtajan perustehtävä on olla tekemissä kunnan kanssa ja varmistaa, että turvallinen ja sopimuksen mukainen hoito toteutuu.

Osa johtajavastuuseen nostetuista on ainakin aluksi aivan ulkona liikkeenjohdollisista asioista. Hautakangas kertoo, että puheissa välillä tulos ja myynti menevät sekaisin.  

Johtajan pitäisi silti hoitaa paitsi maksuliikenne ja yhteistyö kuntien kanssa, myös yhteydet asiakkaisiin ja näiden omaisiin. Samalla hänen pitäisi kyetä johtamaan alaisiaan ja organisoimaan näiden työtä.

– Huono johtaminen alalla kuin alalla vahvistaa kaaoksen tunnetta. Kun kukaan ei ole kiinnostunut, mitä tapahtuu, työntekijät eivät motivoidu, resurssit mitoitetaan vanhusten kuntoon nähden väärin ja nämä voivat huonosti, sanoo Hautakangas.

Hänen mukaansa vanhuksia helposti ylihoidetaan ja vanhusten palvelut medikalisoidaan. Eli vanhuksista tehdään sairaita, vaikka he oikeasti olisivat vain vanhoja ihmisiä muutaminen kremppoineen.

Koulutus on Hautakankaan mukaan avainasemassa. Hänestä alan oppilaitoksissa pitäisi voida suorittaa liikkeenjohto-opintoja alan kurssien lisäksi.

Tällaisen opetuksen aloittamista ja hoiva-alan johtajien valmistumista ei Hautakankaan mukaan voida jäädä odottamaan. Medivire Hoiva on ratkaissut asian siten, että se on ryhtynyt kouluttamaan esimiehiä ja palvelutalojen johtajia. 23 johtajaa suorittaa puolentoista vuoden aikana johtamisen erikoisammattitutkinnon. Ne joilla on jo johtamiskoulutusta, täydentävät sitä tarpeellisin osin.

– Koulutus koskee noin 30 henkilöä. Koska se on perusteellinen ja vie paljon aikaa, se on iso satsaus yhtiöltä, jonka liikevaihto on 28 miljoonaa euroa, sanoo Hautakangas.

Esimiehet opettelevat paitsi liikkeenjohtoa myös henkilöstön johtamista ja muutosjohtamista. Heitä valmennetaan siihen, että ikävätkin päätökset kuuluvat johtajan työhön ja että keskeneräisyyttä pitää oppia sietämään.

Kun johtaminen saadaan kuntoon ja työt järkevästi organisoitua, vältytään turhalta huseeraamiselta ja säästyy paljon rahaa. Tästä Kristiina Hautakangas on vakuuttunut.

– Tässä on suuri mahdollisuus saada rahaa itse perustyöhön: työntekijöiden palkkoihin ja lisäväen palkkaamiseen.

Hautakankaan mielestä sama johtamisongelma koskee myös julkista terveydenhoitoa, joka on täynnä hierarkkisia rakenteita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    7. 7

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    8. 8

      Raportti: EU merkitsee suomalaisille myönteisiä asioita – valtaosa kannattaa euroa

    9. 9

      Ennuste: Euroopan talousnäkymät paranevat – ”Euforiaan ei ole aihetta”

    10. 10

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää