Valikko

Vanha nainen on Suomessa köyhä

Suurin köyhien ryhmä on Suomessa ikääntyneet, kansaneläkkeen varassa elävät, yksin asuvat naiset. He myös ovat oppineet tyytymään kohtaloonsa.
Eläkeläisten köyhyys painottuu kansaneläkeläisiin. Vanhuuseläkkeenä pelkkää kansaneläkettä saavista naisia on noin 35 000 ja miehiä reilut 4 000.

— Kyseessä ovat naiset, jotka ovat hoitaneet kotona perhettä ja työura on jäänyt lyhyeksi tai sitä ei ole ollenkaan, kertoo Kelan tutkimusprofessori Katri Hellsten.

Hellstenin mukaan joka kolmas kaikista yli 75-vuotiaista naisista elää köyhyysrajan alapuolella. Yksin asuminen lisää naisten köyhyyttä.

EU:n käyttämä köyhyysraja alittuu, jos yksin asuvan ihmisen tulot ovat vuodessa korkeintaan noin 11 000 euroa.

Johtaja Hannu Uusitalo Eläketurvakeskuksesta myöntää, että kansaneläke on jäänyt 1980-luvun lopun jälkeen reilusti muusta tulokehityksestä.

— Ei se korkea ole. Pitää olla hyvä taloudenpitäjä, että sillä tulee toimeen, eikä saa olla mitään yllättäviä menoja, luonnehtii johtaja Hannu Uusitalo Eläketurvakeskuksesta.

Edellisissä vaaleissakaan kansaneläke ei kuumentanut keskusteluja.

— Jossain määrin kyseessä on unohdettu joukko, sillä he eivät ole olleet esillä julkisessa keskustelussa.

Pienistä tuloista huolimatta eläkeläisiä käy Stakesin tietojen mukaan vain harvoin toimeentulotukiluukuilla.

— Heissä on ihmisiä, jotka ovat tyytyneet ja joutuneet tyytymään koko ikänsä verraten vähäiseen toimeentuloon. Me emme tiedä paljoakaan tästä joukosta, toteaa Uusitalo.

Täyttä kansaneläkettä saa noin 96 000 suomalaista. Heistä vanhuuseläkeläisiä on vajaa puolet. Loput kansaneläkeläisistä ovat työkyvyttömyyseläkkeellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää