Valikko

Microsoft haluaa lähes puolet verkkomainostuloista

Microsoft haluaa verkkomainostulojen kärkikaksikkoon 3 - 5 vuoden aikahaarukalla, kertoo yhtiön Platforms and Services -yksikön johtaja Kevin Johnson. Tavoite sisältyy yhtiön laajempaan kasvusuunnitelmaan.


Microsoft pyrkii "10, 20, 30, 40"-suunnitelman mukaan nostamaan osuutensa sähköisen mainonnan tuloista 40 prosenttiin, kertoo Reuters. 

Tavoite on kova, sillä tällä hetkellä yhtiön osuus on vain kuuden prosentin suuruinen. Sekä Google että Yahoo ovat Microsoftia edellä.  

Suunnitelmassaan Microsoft havittelee myös lisää suosiota verkkosivuilleen ja hakupalvelulleen. Tavoitteena on kasvattaa Microsoftin sivustojen kuten MSN.comin ja Windows Liven osuus kaikista web-sivujen latauksista nousee kymmeneen prosenttiin, kun nykyään niiden osuus on kuusi prosenttia.

Web-hauista Microsoft haluaa suunnitelman mukaan 30 prosentin siivun. Toissa kuussa Microsoftin osuus oli tutkimusyhtiö ComScoren mukaan kymmenen prosenttia.

Microsoft vahvisti verkkomainososaamistaan hiljattain ostamalla kuudella miljardilla dollarilla sähköiseen mainontaan erikoistuneen Aquantiven.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää