Valikko

Vakuutusyhtiöt yrittävät laajentaa kriisiturvaan

Vakuutusyhtiöt ovat alkaneet myydä henkistä hyvinvointia turvaavia palveluita perinteisten, aineelliset vahingot korvaavien vakuutusten oheen.
Vakuutusturva on siirtymässä yhä enemmän tähän suuntaan, kertoo Pohjolan toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny.

Pohjola on jo pari vuotta sitten ryhtynyt tarjoamaan liikennevakuutusten yhteydessä kriisiturvaa, johon sisältyy muun muassa psykologin palveluja. Kyseisen lisäturvan saa omakseen maksamalla euron lisää kuukaudessa.

– Kolmasosa pakollisen liikennevakuutuksen ottajista ottaa myös vapaaehtoisen kriisiturvan, kertoo yksikönpäällikkö Kyösti Talsi Pohjolasta.

Pohjolan kautta henkilöautonsa on vakuuttanut
400 000 yksityisasiakasta.

Kriisiturvaan sisältyy 15 000 euron kertakorvaus perheenjäsenen kuolemantapauksessa.

– Palvelulla pyritään siihen, että perhe pärjää onnettomuuden jälkeen muutaman kuukauden ilman ylimääräistä huolta toimeentulosta.

Yhtiöt käyttävät palveluiden suunnittelussa apuna tutkimuksia, joilla kartoitetaan ihmisten turvattomuuden kokemuksia. Pohjolan mukaan suomalaisten suurin huolenaihe on liikenne. Kuluttajatutkimuskeskus päätyi samansuuntaiseen tulokseen omassa tutkimuksessaan: omaisuutta enemmän kuluttajia huolettaa oma ja läheisten terveys, ja aivan erityisesti ihmisiä huolettaa liikenneturvallisuus.

Nousukausi vielä lisää ihmisten halua varautua pahoihin päiviin. Hyvänä jatkunut taloustilanne vaikuttaa myös vapaaehtoiseen vakuuttamiseen, todetaan Vakuutusyhtiöiden keskusliiton Vakuutustaloudellisessa katsauksessa joulukuulta 2006.

Pohjola aikoo liittää kriisiturvan tapaisia lisävakuutuksia todennäköisesti muihinkin vakuutuksiinsa.

– Esimerkiksi kodin tulipalo on liikenneonnettomuuksiin verrattava kriisi perheelle, Talsi sanoo.

– Markkinoille tuotteita ei ole vielä tuotu kovin paljon, mutta ajatuksia kehitellään, kertoo Seppo Anttila Pohjolan Innovations Centeristä.

Pohjola on kriisiturvansa kanssa markkinoilla vielä yksin. Ainakaan Fennia ja Tapiola eivät suunnittele vastaavia palveluita lisäpalveluina.

– Esimerkiksi matkavakuutuksiin sisältyy automaattisesti samantyyppisiä elementtejä, kertoo viestintäjohtaja Pia Pohja Fenniasta.

– Lääkärin diagnosoimaan psyykkiseen vammaan on mahdollista saada korvattavaa hoitoa lakisääteisestä liikennevakuutuksesta, If Vahinkovakuutusyhtiön korvauspäällikkö Teemu Lahtero selvittää.

– Ifin kotivakuutuksesta voidaan puolestaan maksaa vakavaan omaisuusvahinkoon liittyvää kriisiavun tarvetta, toteaa vakuutuspäällikkö Veli-Pekka Kemppinen.

Vakuutusyhtiöt myyvät joskus lisäpalveluina asioita, jotka toisella yhtiöllä sisältyvät kiinteästi johonkin vakuutukseen. Päällekkäisyyksiä syntyy samankin yhtiön eri vakuutuksissa helposti.

– Miten yleensäkään kuluttaja pystyy vertaamaan eri yhtiöiden palveluja, kun pelkästään hinnan vertaaminen on jo tavattoman vaikeaa, parahtaa Vahinko-Tapiolan toimitusjohtaja Juha Seppänen.

– Se on toimialan yhteinen haaste, miten vertailu saataisiin läpinäkyvämmäksi.

Vakuutusyhtiöt ovatkin päättäneet tänä syksynä lähteä kuluttajaviranomaisten kanssa pohtimaan, miten sekä vakuutusten hintojen että sisällön vertailua voitaisiin helpottaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää