Ericssonin ongelmat heijastuvat kilpailijoihin

Ericssonin osakekurssi putosi tiistaina 11 prosenttia yhtiön johdon kertoessa yhtiön tulevaisuuden näkymistä New Yorkissa.

Ericssonin toimistusjohtaja Carl-Henric Svanberg ei onnistunut palauttamaan sijoittajien luottamusta yhtiöön sijoittajatapaamisessa New Yorkissa.

Svanbergin varoitti, että yhtiön loppuvuoden tulos voi olla markkinoiden odotuksia heikompia.

– Lyhyellä aikavälillä on näkyvissä enemmän huolestuttavia kuin rohkaisevia näkymiä, Svanberg sanoi.

Ericsonin kurssi romahti lokakuun puolivälissä. Yhtiö antoi silloin täysin yllättäen tulosvaroituksen, jossa se ennakoi liikevoittoprosenttinsa romahtavan peräti kahdeksan prosenttiyksikköä edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.

Ericssonin keskeisenä on ongelmana on korkeakatteisten ohjelmistojen myynnin kompurointi Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Operaattorit ovat jäädyttäneet sijoituksensa verkkojen päivittämiseen ja laajennuksiin.

Ericsson arvioi, että sen kannattavuus alkaa parantua kohti aikaisempia huippulukuja vasta ensi vuoden toisella vuosineljänneksellä.

Tulosromahduksen jälkeenkin Ericsson on kolmesta suurimmasta verkkoyhtiöstä kirkkaasti kannattavin. Nokia Siemens Networks ja Alcatel-Lucent tuloksia rasittaa yhdistysprosessit. Molemmat yhtiöt tekevät suunnilleen nollatulosta.

Svanberg muistutti, että Ericssonin vaikeudet heijastuvat myös kahden lähimmän kilpailijan tulokseen. Ericssonin markkinaosuus on gsm- ja wcdma-verkoissa yli 40 prosenttia.

Ericsson maksoi kolmannella vuosineljänneksellä kovan hinnan markkinaosuutensa kasvattamisesta. Nykyisellä markkinaosuudellaan se pystyy kuitenkin lukitsemaan markkinoita Nokia Siemens Networksilta ja Alcatel-Lucentilta.

Svanbergin viesti New Yorkissa olikin selvä: yhtiö keskittyy nyt vain tuloksen tekemiseen.

Ericsssonin liikevoittoprosentti oli ennen kolmannen vuosineljänneksen tulosromahdusta pitkään yli 20.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää