Valikko

Novator tahtoo pilkkoa Elisan

Teleoperaattori Elisa järjestää ylimääräisen yhtiökokouksen 18. joulukuuta islantilaisomistaja Novatorin vaatimusten takia. Novator haluaa muun muassa, että Elisan koko operatiivinen liiketoiminta siirrettäisiin uuteen tytäryhtiöön.
Sijoitusyhtiö Novator on Elisan suurin osakkeenomistaja ja se on toimittanut Elisan hallitukselle kirjeen, jossa sitä pyydetään kutsumaan koolle ylimääräinen yhtiökokous mahdollisimman pian.

Yhdessä muiden Elisan suurten osakkeenomistajien kanssa Novator aikoo uudistaa yhtiön rakenteen ja toiminnot.

Novator ehdottaa Elisan jakamista holding-yhtiöön ja tytäryhtiöihin, nykyisten hallitusjäsenten vapauttamista tehtävistään, uuden hallituksen valitsemista sekä tiettyjen muutosten tekemistä yhtiöjärjestykseen.

Novator Finland ehdottaa, että ylimääräinen kokous muuttaisi Elisan yhtiöjärjestystä seuraavasti:

- Yhtiö voi välittömästi itse ja/tai tytäryhtiöidensä ja/tai osakkuusyhtiöidensä välityksellä harjoittaa yleistä teletoimintaa kotimaassa ja ulkomailla, tarjota tietoliikenteen palveluja ja niihin liittyviä laitteita sekä harjoittaa tietoliikennettä koskevaa konsultointia ja tutkimus- ja tarkastustoimintaa ja/tai omistaa kiinteistöjä ja arvopapereita sekä harjoittaa arvopaperikauppaa ja sijoitus- ja rahoitustoimintaa. Liiketoiminnassaan yhtiö ottaa huomioon kaksikielisyyden tarpeen.
 
Pörssitiedotteen mukaan muutos antaisi uudelle hallitukselle mahdollisuuden käynnistää tarvittavat toimenpiteet yhtiön ja sen liiketoiminnan rakennemuutoksen toteuttamiseksi. Rakennemuutokseen voisi sisältyä Elisan koko operatiivisen liiketoiminnan siirtäminen perustettavaan uuteen tytäryhtiöön.

Novator Finlandin mielestä tällainen rakenne lisäisi yhtiön johdon ja liiketoiminnan, rahoitusrakenteen, riskiprofiilin sekä tulevaisuuden suunnitelmien joustavuutta ja olisi siten yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien edun mukainen.

Elisan hallitus sanoo lausunnossaan, että sen mielestä sijoitusyhtiö Novatorin vaatimat toimet eivät ole tarpeellisia. Hallitus kertoo perehtyneensä ehdotukseen ja harkinnut sitä huolella.

- Hallituksen mielestä yhtiön tulee hakea kasvua voimakkaasti. Hallituksen yksimielinen kanta on kuitenkin, että Elisan nykyisen strategian ja kasvun toteuttamiseksi Novatorin ehdottamat yhtiörakenteen muutokset eivät ole tarpeellisia, hallitus toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää