Valikko

YK haluaa eroon "katastrofiturismista"

Suomi parantaa ulkomaan pelastustehtävien Finnrescue-komennuskuntaansa tasoa. Sisäministeriön neuvottelevan virkamiehen Harry Frelanderin mukaan tähän on tarvetta, sillä YK haluaa päästä eroon katastrofiturismiksi kutsumastaan ilmiöstä.
Katastrofiturismista on kyse silloin, jos avustusalueelle tulee pelastusryhmiä ilman asianmukaista koulutusta ja varustusta.


–YK määrittelee jatkossa ainoastaan keskiraskaat ja raskaat pelastusmuodostelmat sellaisiksi, jotka saavat kohdemaan ja YK:n palveluja, Frelander kertoo Suomen Palomiesliiton jäsenlehdessä Pelastusalan Ammattilainen.


Finnrescuen itsearvioinnin mukaan Suomi on vielä kevyen ja keskiraskaan luokituksen välimaastossa.


–Suomella on raskaan nostamisen ja raskaan raivaukseen kalustopuutetta. Samoin on sellaista kalustopuutetta, joka liittyy vaarallisten aineiden analysointiin, lääkintävälineisiin sekä omavaraisuuteen majoitus- ruokailu- ja saniteettiasioissa, Frelander kuvailee.


–Lisäksi tarvitaan enemmän pelastuskoiria etsintätehtäviin.


Parannukset tehdään viimeistään vuoden 2010 aikana.


Finnrescue koostuu noin 250 monitaitopelastajasta Helsingin, Keski-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksissa sekä Tampereen ja Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    10. 10

      Venäjän-viennin pudotus tasaantumassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää