Valikko

Sanomalehtien oikeutettava olemassaolonsa nuorille

Itellan, eli Suomen Postin, Nuoret ja Media -tutkimus varoittaa sanomalehtiä tilaajakadosta, jos ne eivät keksi itselleen roolia alle kolmikymppisten elämässä. Aikakauslehdissä ja myös verkkolehdissä voidaan hengittää helpommin.


Internet on 15–30 -vuotiaille nuorille välttämättömin ja tärkein media yhdentoista eri viestintäkanavan vertailussa, tutkimus kertoo.

Netistä huolimatta aikakauslehtien suosio jatkaa kasvuaan, koska nuori valitsee lehden oman elämäntilanteensa, -tyylinsä tai harrastustensa pohjalta. Silloin lehti on lähes yhtä välttämätön netin kanssa.

Mutta sanomalehtien tilausmäärät alkavat laskea kiihtyvällä vauhdilla alle kymmenessä vuodessa, ellei sanomalehdille keksitä uutta roolia nuorten maailmassa, Nuoret ja Media -tutkimus ennustaa. Sekään ei riitä, että suuret ikäpolvet eläkkeelle siirtyessään ryhtyisivät ajankulukseen lukemaan sanomalehtiä entistä enemmän.

- Tämä on otettu tutkimuksessa huomioon. [Yli 30-vuotiaiden käyttäytyminen] kyllä tasapainottaa tilannetta, mutta nuorten suhtautuminen siihen, tilatako sanomalehti vai ei, oli niin radikaalisti erilainen. Tämä on se, mikä tuloksissa on [sanomalehtien kannalta] huolestuttavaa, tutkimusjohtaja Heikki Nikali korostaa.

Netin suosio perustuu yhteisöllisyyteen ja viihteellisyyteen. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden osallistua ja saada tietoa monipuolisesti. Nikalin mukaan tutkimustuloksista ei ole kuitenkaan johdettavissa, että toimituksellisen aineiston arvostus sinänsä olisi uhattuna, ilmestyvät uutiset sitten paperilla tai bitteinä.

Ylivoimainen enemmistö nuorista nimittäin suhtautuu netin välittämään tietoon kriittisesti. Nuoret pitävät sanomalehteä ylivoimaisena luotettavien uutisten välittäjänä ja luottavat toimittajan kirjoittamaan uutiseen, kun kokevat, että vastuu sanomasta on viestin kirjoittajalla.

Mikäli nuoret kuitenkin kokevat pystyvänsä erottamaan internetin tarjoaman oikean tiedon väärästä, netistä muodostuu nuorille maailmankuvan muodostamisen kanava.

- Tulokset eivät ollenkaan väitä sellaista, että netti sellaisenaan vie sanomalehdiltä tilaajia. Nuoret kokevat netin hyvin moniulotteisena kanavana, ja netti on uhka sanomalehdille vasta sitten, kun nuori kokee kykenevänsä muodostamaan maailmankuvansa - oikean tai väärän -internetin pohjalta. Silloin hän esittää kysymyksen, "miksi minä maksaisin sanomalehdestä", Heikki Nikali selventää.

Sanomalehti voittaa nuorten näkökulmasta netin paikallisuudessa. Sanomalehdestä luetaan, mitä lähiympäristössä tapahtuu. Samoin sanomalehti pärjää erittäin hyvin mainoskanavana. Päivittäis- ja kulutustavaroiden mainostamisessa sanomalehti on ykkönen. Tosin ilmaislehdet haastavat sanomalehden tässä vahvasti, tutkimuksessa todetaan.

Nuoret ja Media -tutkimus tehtiin syksyllä Itellan vastuulla, ja yhteistyössä olivat mukana Aikakauslehtien liitto, Sanomalehtien liitto sekä useita mediayrityksiä. Tutkimuksen toteutti 15/30 Research internetin välityksellä, ja vastaajien määrä oli 2100.

Tuloksia johdettiin myös käyttämällä hyväksi Itellan syksyistä Lehdet ja lehtimainonta -tutkimusta, jossa toteutustapana oli Gallup-kanava, vastaajien määrän ollessa 1200.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää