Valikko

Vanhus jää digiajan jalkoihin

Miltä kuulostaisi oma ruokakauppa eläkeläisille? Tai kotiin tuleva apteekki? Kännykkä, jolla voi mitata verensokerin ja lähettää tiedon suoraan lääkärille?


Maailmalla erityisesti vanhuksille suunnattuja palveluja on pilvin pimein. Britanniassa vanhukset jo pelaavat Nintendon Wii-peliä. Jenkeissä on Vauva-lehteä vastaava nettiyhteisö isovanhemmille ja homoseksuaalien oma vanhainkoti.

Suomessa tilanne on toinen, sanoo futuristi, heikkojen signaalien asiantuntija Elina Hiltunen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta.

– Nuoret eläkeläiset ovat houkuttavampia, heillä on rahaa, energiaa ja aikaa. Ja he ovat netissä.

Mediakenttä pirstaloituu ja verkko nostaa päätään kaikilla toimialoilla. Joka ei ole verkossa, on ulkona.

Vuosien saatossa vanhukset ovat valmiimpia ottamaan vastaan teknologiaa.

– Mutta nyt liian vähälle huomiolle on jätetty, miten vanhukset tarvitsisivat enemmän henkilökohtaista apua.

– Tarvittaisiin suoraa liiketoimintaa, joka keskittyisi vanhusten tarpeiden täyttämiseen. Ryhmä kasvaa, ja tarpeet tulevat yhä tärkeämmiksi.

Jotakin on sentään tapahtunutkin. Julkisella puolella on taksipalveluja ja lasten ja isovanhempien kerhotoimintaa.

Oivallinen esimerkki on ikäihmisille suunnattu käänteinen asuntolaina. Lainan vakuutena on asiakkaan oma koti. Pankki maksaa kauppahinnan asiakkaalle vähitellen. Loput lainasta kuittautuu asiakkaan kuollessa, kun asunto jää pankille.

Lilu Nissinen-Turja pitää ideaa nerokkaana ja aikaan sopivana.

– Hissun kissun menetät omaisuuden, mutta mitäpä tuosta. Sitä eletään nyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    9. 9

      Venäjä yksityistää liki viidenneksen Rosneftista

    10. 10

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää