Valikko

Fortum pöhöttyi kurittamalla kuluttajia

Fortum pöhöttyi valtion takaaman tuottoautomaatin takia. Liikaa vaurastunut yhtiö palauttaa nyt liikaa perittyjä siirtomaksuja ja sähkönostajat saavat ilmaisen joulukuun.


Sähkönsiirto on siis tuottoautomaatti?

– Tietty kohtuullinen tuotto on turvattu, sanoo Energiamarkkinaviraston ryhmäjohtaja Antti Paananen.

Energiamarkkinavirasto määrää, miten paljon sähköyhtiöt saavat tehdä tulosta sähkönsiirrolla.

Mittari on sijoitetun pääoman tuotto verojen jälkeen. Tuotto saa olla nyt Fortumin kohdalla ensi vuodelle 5,65 prosenttia.

– Määritämme, mikä on verkon käypä arvo ja sille kohtuullisen tuoton, sanoo Paananen.

Lopullisen päätöksen tuotosta tekee viraston ylijohtaja. Ennen sitä Energiamarkkinavirasto kuulee asiantuntijoita, esimerkikksi laskentatoimen tietäjiä.

Sähkönsiirtäjät voivat määrätä vapaasti siirtohinnat, kunhan tuotto ei nouse liian isoksi.

Jos tuottavuus on huono, siirtohintoja voi nostaa ja jos tuottoa tulee liikaa, hintoja pitää laskea.

Kilpailu ei toimi myöskään sähkökaupassa hyvin esimerkiksi sähköpörssin mekanismien, päästökaupan ja tarjonnan vähäisyyden takia.

Fortum esimerkiksi nostaa päästöttömän Norppasähkön hintaa joulukuun alussa yhdeksän prosenttia. Hinta nousee, koska sähköntuottajat joutuvat maksamaan päästöistään.

Päästöistä joutuu siis maksamaan, vaikka ostaa päästötöntä Fortumin sähköä. Tämä johtuu tukkukaupan mekanismista.

Fortumilla on myöskin kaukolämmön tuotantoa. Kaukolämmön toimittajia ei voi kilpailuttaa.

Fortumin optiota on kritisioitu voimakkaasti muun muassa siksi, että kilpailun puutteessa optiot ovat tuottoautomaatti yhtiön johtajille. Johtajien optio-ohjelmat on nyt lopetettu.

Kilpailun puutteessa Fortum pystyy pitämään yllä korkeita hintoja, mikä parantaa tulosta ja nostaa osakekurssia ja optioiden arvoa.

Fortumin tomitusjohtaja Mikael Lilius tienasi viime vuonna 11,3 miljoonaa euroa pääasiassa optioilla. Myös muut Fortumin johtajat hankkivat miljoonia euroja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    4. 4

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    8. 8

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    9. 9

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää