Nokia: kuluttajat valtaavat mediajättien tonttia

Kaupalliset viihteentuottajat ovat saamassa uuden kilpailijan. Nimittäin kuluttajan, Nokian uusi tutkimus kertoo. Omassa vertaisryhmässä kiertävä ja muuntuva media tyydyttää jo muutamassa vuodessa merkittävän osan kuluttajien viihteennälästä.


Nokian viihteenkäyttötutkimuksen toteutti The Future Laboratory, ja mukaan haastateltiin "trendinasettajia" seitsemästätoista maasta. Tulosten pohjalta Nokia ennustaa, että jopa neljännes kaikesta viihteestä syntyy ja kulutetaan kuluttajien omissa vertaisryhmissä vuonna 2012.

- Meistä se toimii kutakuinkin näin: joku jakaa mobiililaitteellaan kuvaamansa videon ystävän kanssa vietetystä illasta. Ystävä ottaa videon ja lisää siihen mp3-tiedoston, eli illan ääniraidan, ja jakaa materiaalin toiselle ystävälleen. Tämä puolestaan lisää mukaan valokuvia ja lähettää sen eteenpäin. Sisältö kiertää kiertämistään ystävien välillä, jotka eivät välttämättä asu lähellä toisiaan, ja tulee osaksi ryhmän viihdettä, johtaja Mark Selby Nokian Multimedia-yksiköstä hahmottaa.

Heinä-syyskuussa tehtyyn tutkimukseen kelpuutettiin yhdeksäntuhatta 16-35-vuotiasta aktiivista teknologiankäyttäjää, jotka omistavat mobiililaitteen. Kännykän ei tarvinnut olla merkiltään Nokia. Aineistoa täydennettiin asiantuntijahaastatteluin.

Vastaajista 23 prosenttia ostaa elokuvia digitaalisina ja 35 prosenttia ostaa mp3-musiikkia. Jopa 46 prosenttia käyttää säännöllisesti pikaviestiohjelmia, 37 prosenttia kännykällä. 28 prosenttia käy aktiivisesti sosiaalisilla verkkosivuilla, kun taas 17 prosenttia on ladannut jotain sisältöä internetiin mobiililaitteella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää