Valikko

Volvo kiilasi Toyotan ohi ykköseksi

Automarkkinat heilahtelevat dramaattisesti. Volvo syrjäytti Toyotan automyynnissä. Autokauppa hiljentyi peräti yli 60 prosenttia marraskuussa, koska ostajat odottivat hintojen putoamista.
Henkilöautoja rekisteröitiin marraskuussa vain 3 458. Vuosi aiemmin vastaava luku oli 9 031. Rekisteröinnit putosivat 61,7 prosenttia.

Toyota menetti marraskuussa perinteisen valta-asemansa. Ykköseksi nousi Volvo 11,4 prosentin markkinaosuudella.

Kakkonen oli Kia yhdeksän prosentin osuudella. Toyota oli vasta kolmas 8,4 prosentilla ja Volkswagen neljäs 7,5 prosentin osuudella.

Tammi–lokakuussa ykkönen oli Toyota 14 prosentin osuudella, kakkonen Volkswagen 10,3 prosentilla ja kolmas Volvo 6,7 prosentilla. Kia oli järjestyksessään 11. 4,2 prosentin osuudella.

Autokauppaa heiluttelee verouudistus. Marrraskuun alussa hallitus ilmoitti, että autovero laskee ensi vuoden alussa.

Verotus alenee sitä enemmän, mitä pienemmät päästöt ovat.

Ostajat ovat odottaneet uusia hintoja ja pidättäytyneet kaupoista. Maahantuojat ovat kuitenkin pudottaneet hintoja etukäteen.

Autotuojien toimitusjohtajan Pekka Puputin mukaan tilastoista ei kannata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

– Lähes kaikki marraskuun toimitukset siirtyvät ensi vuoden puolelle. Näin käy myös joulukuun osalta.

Merkkien väliset heilahtelut johtuvat siitä, että autoverouuduksen takia enin osa autoista kallistuu ja pieni osa halpenee.

– Noin 20 prosentin hinnat nousevat. Näiden ostajat yrittävät saada kaupat kynsin ja hampain tämän vuoden puolelle.

Isopäästöisten autojen kaupat siis tehdään mahdollisimman paljon tänä vuonna ja pienipäästöisten kaupat vasta ensi vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää