Valikko

Yksi maailman rikkaimmista sijoitti Facebookiin

Hongkongilainen miljardööri Li Ka-Shing ostaa 0,4 prosenttia Facebookista 60 miljoonalla dollarilla. Sijoituksen perusteella yhtiön arvoksi tulee 15 miljardia dollaria.
79-vuotias Li Ka-Shing ostaa osuuden omilla rahoillaan, eikä käytä siihen konserninsa Hutchison Whampoan varoja. Li on Forbes-talouslehden mukaan maailman yhdeksänneksi varakkain ihminen noin 23 miljardin dollarin omaisuudellaan.

Lin sijoitus vahvistaa arvioita yhtiön markkina-arvosta.Lin sekä Microsoftin tekemien sijoitusten perusteella Facebookin arvo on 15 miljardia dollaria.

Facebookin tulojen odotetaan ylittävän 150 miljoonaa dollaria tänä vuonna.

Facebook etsii lisärahoitusta myös myymällä osakkeitaan pienille sijoitusyrityksille. Tavoitteena on koota kaksisataa miljoonaa dollaria, mutta ehdoista ei vielä ole päästy sovintoon. Facebook tarvitsee rahaa kaksinkertaistakseen 300 hengen työntekijämääränsä.

Eräs haitta on Facebookin nihkeys jakaa johtokuntapaikkoja. Microsoft tai Li ei saanut paikkaa sijoituksensa vastineeksi.

Facebook ei ole kommentoinut listautumistaan pörssiin. Asiantuntijat kuitenkin uskovat listautumisen tapahtuvan vuonna 2009.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää