Valikko

Ilmastonmuutos pelottaa nuoria enemmän kuin väkivalta

Suomalaiset nuoret pitävät kasvihuonepäästöjä suurempana uhkana kuin huumeita, sotia ja väkivaltaa.
Myös kansainvälisesti nuoret kokevat ilmastonmuutoksen vaikuttavan heidän elämäänsä negatiivisesti.

Habbo-virtuaaliyhteisön, 18 maassa tehtyyn nuorten ympäristöasenteita mittaavaan tutkimukseen osallistui lähes 50 000 nuorta, joista suomalaisia on 2 815.

– Tulokset osoittavat, että nuoret ovat erittäin huolestuneita ympäristöongelmista, Sulakkeen tutkimusanalyytikko Mikael Thuneberg sanoo.

Vastaajista 40 prosenttia myöntää, ettei tiedä, mikä ilmaston lämpiämistä aiheuttaa tai kuinka toimia sen estämiseksi. Joka viidennes nuori epäilee, ettei heidän hallituksensa suhtaudu asiaan tarpeeksi vakavasti.

Lähes 40 prosenttia nuorista nimeää Pohjois-Amerikan pahimmaksi syypääksi kasvihuonekaasupäästöihin.

Tutkimuksen Suomen-osion mukaan reilusti yli puolet nuorista uskoo, että ilmastoasiat otetaan Suomessa vakavasti, mutta vain 37 prosentin mielestä teemme tarpeeksi ongelman ratkaisemiseksi.

Suomalaisnuorten eduksi tutkimus listasi muun muassa muiden maiden nuoria tarkemman ostoharkintakyvyn.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    2. 2

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    9. 9

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää