Digiboksien musta lista vihdoin julki

Yleisradio julkaisi verkkosivuillaan niin sanotun mustan listan digisovittimien tekstitysongelmista. Listan noin 80 sovittimesta 40 kärsi tekstitysongelmista.


Viestintäpäällikkö Mika Ojamies kertoo, että Ylen tekniset asiantuntijat ovat kokeilleet eri malleja ja havainnoineet laitteiden mahdollisista puutteista.

– Kyseessä ei ole mikään virallinen testi, Ojamies painottaa.

Kokeissa on testattu pelkästään sitä, kuinka Ylen oma tekstitystekniikka toimii. Se ei kerro mitään tallennusominaisuuksista, käyttömukavuudesta tai laitteen päivitettävyydestä.

Ylen tekstityksessä on ongelmia, koska yhtiö lähettää muista kanavista poiketen tekstitykset kuvasta erillisenä signaalina. Kaupallisten kanavien lähetyksissä tekstitys toimii.

Ylen lista edustaa otosta markkinoilla olevista malleista. Otoksen suuruutta on Ojamiehen mukaan mahdoton arvioida.

– Digibokseja on kymmeniä merkkejä ja satoja malleja, jotka tulee ja menee. Kaikkia listalla olevia bokseja ei enää välttämättä edes ole markkinoilla, Ojamies sanoo.

Yle aikoo lähettää lopetettavan Extra-kanavan kanavapaikalla TV1:n ohjelmistoa kiinteällä tekstityksellä. TV1 näkyy siis käytännössä kahdella kanavalla 1. tammikuuta alkaen syksyyn asti. Yhtiö haluaa tarjota perinteisen tekstitystavan, koska se toimii kaikissa digitaalisissa vastaanottimissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää