Herättävä valo on joulun hittilahja

Herättävä valo on ollut eräs kuluvan syystalven suosituimmista joululahjoista. Valtavan kysynnän vuoksi tuote on ehtinyt jo loppua monista liikkeistä.
Tämän joulun hittituotteeksi on noussut Philipsin uusi Wake Up Light. Kyseessä on lamppu, johon on yhdistetty myös herätysominaisuus.

Laite ajastetaan normaalin herätyskellon tavoin. Ennen varsinaista herätysääntä lamppuun syttyy asteittain kirkastuva valo, joka auttaa heräämistä. Lamppuun on myös valittavissa eri herätysääniä. Näistä useimmat ovat normaalia kellonpärinää rauhallisempia: vaihtoehtoja ovat esimerkiksi linnun laulu, veden liplatus ja sammakon kurnutus.

Tuotteen suosio on yllättänyt tavaratalot ja elektroniikkaliikkeet. Esimerkiksi Sokokselta ja OnOffista se on ehtinyt välillä jo loppua.

– Suosio on ollut uskomatonta. Tavarantoimittajat eivät pysty välittämään tuotetta niin paljoa kuin kysyntää olisi, kertoo Tuija Heiskanen Helsingin keskustan Sokokselta.

Herättävästä valosta onkin jo niin paljon varauksia, että kaikki halukkaat eivät todennäköisesti ehdi saamaan tuotetta ennen joulua.

Lampun myynti voimistui isänpäivän alla, jolloin se esimerkiksi Sokokselta loppui ensimmäisen kerran. Sen jälkeen tuotteen kysyntä on jatkunut hurjana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää