Valikko

Töitä riittää insinööreille ja hoitajille Ruotsissa

Tekniikan ja hoitoalan ammattilaisilla on mistä valita Ruotsissa. Ruotsin tilastokeskuksen mukaan näiden alojen väestä on pulaa niin nyt kuin vastaisuudessakin.
Ruotsin tilastokeskuksen työvoimabarometri paljastaa, että monella alalla työvoimatilanne on pahentunut entisestään vuoden aikana.

Asiasta kertoneen Dagens Industrin verkkolehden mukaan vaikeinta on kaikenlaisen hoitoalan väen sekä teknikoiden ja opistoinsinöörien saaminen töihin. Insinööripulasta kärsitään muun muassa rakennuksilla sekä energia- ja sähköteknisissä töissä. Tehtävää riittäisi niin ikään nykyistä useammalle tietokoneohjelmoijalle.

Myös esikouluopettajista ja vapaa-ajanohjaajista, sekä psykologeista ja sosiologeista on pulaa. Sen sijaan muita yhteiskuntatieteilijöitä, joilla on vähän työkokemusta, on turhankin paljon tarjolla.

Selvityksessä kyseltiin henkilöstöhallinnon edustajilta näkemyksiä työvoimatilanteen kehittymisestä. He arvioivat, että insinööri- ja hoitajapula jatkuu vastaisuudessakin.

Opettajien tilanne on kahtalainen: joidenkin opettajien lisätarpeen arvioidaan vähenevän, mutta osa opetustehtävistä nimetään tulevaisuudenammateiksi. Töitä on vastaisuudessakin tiedossa esimerkiksi peruskoulun kielten, luonnontieteiden ja yhteiskunnallisten aineiden opettajille.

Myös kaupan ja hallinnon alalle kouluttautuneille näyttää löytyvän paikkoja tulevaisuuden Ruotsissakin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    2. 2

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    9. 9

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    10. 10

      Ilmarisen Ritakallio: Siirrymme euroalueelta kohti Yhdysvaltoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää