Valikko

Eduskunta toivoo keskustelua sisäisen turvan tilasta

Eduskunnassa kaivataan perusteellisempaa pohdiskelua myös maan sisäisen turvallisuuden tilasta.
Keskustelun pontimeksi ja tueksi yhteensä 113 kansanedustaja toivoo, että hallitus valmistelisi asiasta selonteon eduskunnan käsiteltäväksi.

Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja Oiva Kaltiokumpu (kesk.) sanoo, että keskustelu maan sisäisestä turvallisuudesta on vähäistä ja kapea-alaista.

– Usein on niin, että lyhytkestoinen julkinen keskustelu herää vasta, kun tapahtuu vakavia onnettomuuksia tai törkeimpiä rikoksia. Silloinkin keskustelu on pirstaloitunutta ja jää lähes kokonaan päivittäisen uutisoinnin varaan.

Aloitteessa viitataan myös Jokelan äskeisiin tapahtumiin. Perusteellista sisäisen turvallisuuden arviointia pidetään tarpeellisena senkin vuoksi, että Suomessa on jo pitkään tapahtunut sellaisia henkirikoksia tai törkeitä väkivallantekoja, joissa kohteeksi on voinut joutua kuka tahansa.

Hallitus lupasi ohjelmassaan tehdä erityisen sisäisen turvallisuuden ohjelman. Kaltiokummun mukaan se on varmasti tarpeellinen, mutta se ei tässä tilanteessa riitä. "Ihmisten turvallisuuden tunnetta parantava ja turvallisia elämänvalintoja tukeva" keskustelu voi hänen mukaansa syntyä tehokkaasti vasta selonteon myötä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää