Valikko

Kaikki metsästävät mainetta

Poliitikot ja yritysjohtajat ovat verkkoaikana yhtäläisten haasteiden edessä. Poliitikoille ei enää riitä kerran vaalikaudessa käyty kosiskelukampanja, eivätkä yritysjohtajat voi levätä tuotteidensa hyvän maineen varassa.
– Maine on ansaittava joka päivä, sanoo tutkimusyhtiö Chimen hallituksen puheenjohtaja Deborah Mattinson.

Yritysjohtajien ja poliitikkojen elämää hankaloittavia haasteita on viisi.

Ensinnäkin media toimii entistäkin vikkelämmin. Maine voi mennä perättömien huhujen vuoksi, eikä sitä ole helppo palauttaa, vaikka asioiden oikea laita julkistettaisiinkin.

Toiseksi kansalaiset ovat usein vakuuttuneita omien tietojensa oikeellisuudesta ja toimivat sen mukaan. Northern Rock -pankin hiljattaiset vaikeudet syvenivät, koska kansa uskoi sen kaatuvan. Tilannetta pahensivat tv-kuvissa näytetyt pitkät jonot pankin Lontoon-konttoreiden edessä. Missään ei kerrottu, että koko Lontoossa konttoreita on vain muutama.

Kolmantena ongelmana nettimaailmassa on pienten vähemmistöjen vaikutusvalta. Muutamia vuosia sitten bensan korkeaan hintaan kyllästyneet maanviljelijät saivat koko Britannian polvilleen, vaikka ennen heidän tempauksiaan useimmat britit pärjäsivät ihan mukavasti kalliin menoveden kanssa.

Julkkikseksi nouseminen on jokaisen johtajan neljäs haaste. Yksityiselämä joutuu luupin alle eikä paljastuminen muuksi kuin perusperheenisäksi tai -äidiksi lupaa hyvää.

Esimerkiksi öljy-yhtiö BP:n edellinen pääjohtaja, lordi John Browne joutui eroamaan tehtävästään, kun hänen entinen miespuolinen rakastajansa puhui sivu suunsa. Brownen varsinainen rike oli hyvin vaatimaton, mutta lehdistö rakasti tarinaa, koska Browne oli pitänyt seksuaalisuutensa salassa.

Viimeisimpänä kiusana on kansalaisten kyynisyys. Julkkisjohtajan motiiveja pidetään usein epäilyttävinä. Netin suojassa ihmiset voivat ruotia niitä huomattavasti härskimmällä tavalla kuin mihin julkisen sanan neuvostojen valvomat tiedotusvälineet pystyvät.

Ei ihme, että monet yritykset valitsevat puolustautumiskeinoksi riskienhallinnan. Pelkästään ikävien yllätysten välttäminen johtaa kuitenkin helposti tilanteeseen, jossa brändit elävät omaa elämäänsä eikä yritys pysty hallitsemaan niiden kehitystä.

Mattinsonin mukaan fiksuimmat yritykset ovatkin jo siirtymässä päivittäisen kampanjoinnin aikaan.

– Olennaista on löytää vaikuttajayksilöt, joiden mielipidettä muut seuraavat, hän sanoo.

– Lisäksi internet tarjoaa mahdollisuuden ottaa ihmiset mukaan brändinkehitykseen.

Mattinson kehuu brittiläisen satelliitti-tv-yhtiön BSkyB:n tapaa hahmottaa tulevaisuuttaan. Nuori johtaja James Murdoch – joka äskettäin nimitettiin emoyhtiö News Corporationin johtoon – keräsi ison joukon erilaisia ihmisiä Sky-päiville kertomaan toiveistaan, tutustumaan yhtiöön ja tekemään ryhmätöitä.

– Vaikka tämä ryhmä kokoontui kongressikeskuksessa, vastaavanlaista materiaalia voisi asiakkailta kerätä netissä, Mattinson sanoo.

Hän muistuttaa myös markkinatutkimuksen perussäännöistä, jotka pätevät yhä. BSkyB valitsi osallistujat itse ja maksoi heille palkkion.

– Jos kommentteja kerätään vain niiltä, jotka oma-aloitteisesti lähtevät mukaan, tulokset vääristyvät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää