Valikko

Dasos vie sijoittajat metsään

Pitkän uran eri eri sijoitusmarkkinoiden tehtävissä tehnyt Petri Kuusisto sekä metsätalouden, metsäteollisuuden ja ympäristöhallinnan konsultointiyritys Induforin toimitusjohtaja Olli Haltia haluavat rakentaa johtavan Euroopassa, Venäjällä ja kehittyvillä markkinoilla toimivan metsärahaston.
Ensi vuonna toimintansa aloittavan rahastoyhtiön nimi on Dasos Capital.

Merkittävän kansainvälisen markkina-aseman saavuttaminen on Dasoksen johtajien mukaan mahdollista, koska tähän mennessä Euroopassa ei varsinaisia metsärahastoja ole. Yhdysvalloissa jo merkittävä osa kaikista metsistä on TIMO-rahastojen (Timber management organisation) omistuksessa.

Suomessa metsänomistamiseen ja hoitoon keskittyy esimerkiksi Stora Ensosta irronnut Tornator.

– Amerikkalaiset TIMOt eivät toimi juurikaan Amerikan ulkopuolella. Suomalaisen metsäosaamisen avulla me voimme rakentaa sijoitussalkun, jossa on sekä pohjoisia metsiä että metsäpalstoja Aasiasta tai Afrikasta, Petri Kuusisto kertoo.

Kuusisto ja Haltia puhuvat biologisesta hajauttamisesta. Etelässä metsä kasvaa nopeasti, mutta palstan perustamisen jälkeen tuottoja joutuu odottamaan joitain vuosia. Eri metsitysprojektien takia suomalaiset tuntevat hyvin nämä metsät. Pohjoismaisista metsistä saa tasaisesti tuottoja kaiken aikaa.

Puun kasvu muistuttaa korkotuottoa, mutta puun arvonkasvu kiihtyy puun paksuuden kasvaessa. Metsästä voi saada myös tuottoja myös muuten kuin puuta myymällä.

Haltia ja Kuusisto ovat suunnitelleet ja valmistelleet rahaston perustamista jo useita vuosia ja markkinatilanne näyttää heidän mielestään juuri nyt otolliselta rahaston markkinoille tuloon.

Esimerkiksi tanskalaiset instituutiot ovat sijoittaneet jo aktiivisesti amerikkalaisiin metsärahastoihin ja matalien valtionlainatuottojen takia kiinnostus on lisääntynyt muuallakin. Syksyllä esimerkiksi tunnettu amerikkalainen arvosijoitus-strategi Jeremy Grantham ennusti lähivuosiksi melko heikkoa reaalituottoa lähes kaikille muille sijoituskohteille paitsi metsälle.

Kuusiston mukaan metsäsijoituksia tarjotaan instituutioille hajauttamaan osake- ja korkosijoitusten riskejä. Vastaavaan hajauttamiseen voidaan käyttää myös hedge-rahastoja, mutta omaisuuslajeissa on merkittäviä eroja.

– Metsään sijoittamalla on vaikea tehdä tappioita. Tässä omaisuuslajissa yhtiön sijoittumisesta Suomeen on etua. Merkittävä osa kansainvälisistä puun hankintaa ja käyttöä koskevista päätöksistä tehdään täällä, Kuusisto sanoo.

Uusi rahasto on Luxemburgin rahastolain mukainen sijoitusrahasto ja se kerää sijoituksia samaan tapaan kuin pääomarahastot. Yhtiö kerää instituutiosijoittajilta merkintäsitoumuksia ja kutsuu sijoituksia rahastoon sitä mukaa kun ostettavia metsäpalstoja löytyy. Rahasto eroaa kuitenkin pääomarahastoista siinä, että se on pysyvä eikä sijoituksista ole tarkoitus irtautua.

Rahasto nojaa metsien hankinnassa ja arvioinnissa pitkälti Olli Haltian Induforiin, joka on toiminut kansainvälisenä metsäkonsulttina vuodesta 1980.

Olli Haltia korostaa, että uusi rahasto sijoittaa vain metsiin, jotka on sertifioitu tai jotka voitaisiin sertifioida. Indufor on aiemmin toiminut myös TIMOjen neuvonantajana.

– Kestävä kehitys ja kestävä puun hankinta ovat keskeisiä rahaston toiminnassa. Sijoitustoiminta täyttää kaikki kestävän kehityksen kriteerit, Haltia sanoo.

Haltia huomauttaa, että metsärahaston tuotoista merkittävä osa voi tulla myös muusta kuin puun hankinnasta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa rahastot vuokraavat metsäpalstoja kaupungeille virkistyskäyttöön. Hän muistuttaa, että metsät ovat tärkeitä hiilinieluja, joten metsien kasvattaminen on myös ilmaston muutoksen vastustamista.

– Metsärahastolle yksi mahdollinen tulevaisuuden tuottomahdollisuus on kaupankäynti hiilioptioilla, Haltia sanoo.

– Metsärahastot voivat yhdistää yhdistää muuten pirstaloituvia metsäpalstoja. Hajaantuva omistus on metsänhoidon kannalta ongelma muuallakin kuin Suomessa, Haltia muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää