Valikko

Nokia Siemensille 100 miljoonan kauppa Intiasta

Nokia Siemens Networks on tehnyt104 miljoonan euron arvoisen sopimuksen intialaisen Idea Cellular –matkapuhelinoperaattorin kanssa.


Idea rakennuttaa uuden gsm-verkon Biharin alueelle. Toimitus käsittää myös sekä gprs- että tekstiviestikeskukset ja verkon operoinnin kolme vuotta Biharissa ja Mumbaissa.

Tämä on jo toinen sopimus, jonka Nokia Siemens on saanut 20 miljoonan tilaajan Idealta tänä vuonna. Edellisen gsm-verkon laajennus- ja päivityssopimuksen arvo oli noin 350 miljoonaa euroa.

Thaimaalainen matkapuhelinoperaattori AIS on tilannut Nokia Siemensiltä jNetX-teknologiaan perustuvan palvelualustan. NSN:n mukaan ratkaisu on kustannustehokas tapa luoda uusia palveluita sekä piirikytkentäiseen että pakettiverkkoon.

AIS on Thaimaan johtava matkaviestinpalvelujen toimittaja. Sillä on 50 prosentin markkinaosuus ja yli 23 miljoonaa tilaajaa.

Uuden alustan avulla AIS pystyy tarjoamaan moniverkko- ja multimedia soitonhallintapalveluita, sellaisia kuin personoituja puhelujen tunnistuspalveluita ja vastaussoittopavleluita ja yritysten etävaihdepalveluita.

Ruotsin Rataverkko
on tilannut Nokia Siemensiltä gsm-r- eli rautatie-gsm-verkon päivtyksen. NSN toimittaa Banverketille @vantage commander element management –ratkaisunsa. Yhtiöt ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1998.

Serbiassa toimiva Telenor Srbija on tehnyt kehyssopimuksen Nokia Siemensin kanssa 3G-radioverkon toimittamisesta. NSN:n tilaus käsittää koko maanlaajuisen verkon.

Verkko rakennetaan wcdma-teknologialla ja se tukee hsdpa-nopeuksia. Rakenneustyöt on jo aloitettu ja verkon ensimmäiset osat tulevat kaupalliseen käyttöön ensi maaliskuun loppuun mennessä. Koko rakennusurakka kestää neljä vuotta.

Telenor Srbijalla on 2,8 miljoonaa tilaajaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    9. 9

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    10. 10

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää