Valikko

Suomalaiset tukevat voimakkaasti pelien ikärajoituksia

Tietokone- ja konsolipelien suositusikärajat.saa suomalaisilta vankkumattoman tuen, ilmenee Tilastokeskuksen ikärajatutkimuksesta, joka tehtiin Valtion elokuvatarkastamon tilauksestamarraskuussa.


Ikärajasuosituksia piti tarpeellisina 93 prosenttia 15- 74- vuotiaista suomalaisista. Peleille annettuja ikäsuosituksia piti 73 prosenttia vastaajista yleensä sopivina.

Pelit on vapautettu ennakkotarkastuksesta, ja peliala asettaa itse suositusikärajat. Kolme neljäsosaa suomalaisista oli sitä mieltä, että Valtion elokuvatarkastamon tulisi tarkastaa ennakolta kaikki tietokone- ja konsolipelit. Kyselyn tulokset näyttävät heijastavan suomalaisten yleistä luottamusta viranomaisten toimintaan. Itsesäätelyä ei pidetä yhtä luotettavana.

Tutkimuksen tiedot kerättiin 1.-19.11.2007 välisenä aikana. Tiedonkeruun aikana (7.11.) sattui Jokelan kouluampuminen Tuusulassa, joten aineiston avulla voitiin tutkia tragedian vaikutusta ihmisten mielipiteisiin. Asenteet muuttuivat hieman tiukemmiksi ampumisen seurauksena, tosin mitään dramaattista eroa ei Jokelan tapahtumilla mielipiteisiin ollut.

Eniten mielipide muuttui suhtautumisessa pelien ennakkotarkastukseen. Ennen murhia 71 prosenttia suomalaisista halusi kaikki pelit elokuvatarkastamon ennakkotarkastukseen, murhien jälkeen osuus oli 79 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    6. 6

      Takoma varoittaa konkurssiriskistä

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      EKP torjui Monte dei Paschin pyynnön – pelastusoperaatio askeleen lähempänä

    9. 9

      Honkarakenteen hallitus torjuu venäläisyhtiö Sisteman ostotarjouksen

    10. 10

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    9. 9

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää