Duunitalkoita valmisteltiin neljä vuotta

Työterveyslaitos on saanut valmiiksi Suomen laajimman työhyvinvoinnin verkkopalvelun. Duunitalkoot antaa käytännön ohjeita keskusteluilmapiirin parantamiseen.
Työkyvyn alenemiseen pitäisi puuttua varhemmin. Työkyvyttömyyseläkkeitä puoltavista lausunnoista voi lukea rivien välistä, että ongelmien taustalla ovat usein hallitsemattomat muutokset työpaikoilla, sanoo Duunitalkoiden projektipäällikkö, apulaisylilääkäri Tapio Lahti.

– Muutoksia on tullut niin paljon ja niin nopeasti, ettei työntekijä ole ehtinyt opetella niiden edellyttämiä taitoja. Työntekijä on saatettu myös jättää oman onnensa nojaan eli uusia taitoja ei ole edes haluttu opettaa.

Mahdollisuus vaikuttaa työn tekemisen tapoihin on Lahden mukaan työhyvinvoinnin perusta. Työilmapiiristä on puhuttu paljon, mutta käytännössä kehityskeskustelut jäävät pakollisiksi kuvioiksi.

Duunitalkoita valmisteltiin neljä vuotta. Taustalla on kysely, jossa kolmisenkymmentä yritysjohtajaa, päätöksentekijää ja asiantuntijaa pohdiskeli, kuinka suomalaiset jaksaisivat kauemmin työelämässä.

– Aineistoa purkaessamme huomasimme, että työhyvinvoinnista ei käydä vuoropuhelua. Asiantuntijat olivat tehneet samoista tutkimuksista päinvastaisia päätelmiä, Lahti sanoo.

– Me teimme tästä rohkean ja mielestäni onnistuneen johtopäätöksen, että vuoropuhelu puuttuu myös työpaikoilta. Mahdollisuudet puhua yhdessä työn kehittämisestä karsittiin laman aikana, ja nyt niitä kaivataan takaisin.

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestössä on hahmoteltu kuluneena vuonna unelmaduunia. Syksyllä SAK järjesti kilpailun, jossa työyhteisöiltä pyydettiin suunnitelmia oman työpaikan muuttamisesta ihannetyöksi.

Vastauksia tuli yllättävän vähän, vain muutama. Järjestösihteeri Anita Springin mukaan tämä johtunee siitä, että työpaikoilla on jo meneillään vastaavia hankkeita.

– Vastauksissa korostui mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön. Työntekijät kaipasivat tukea myös heikkojen kohtiensa hahmottamiseen, jotta voisivat kehittää itseään ja työryhmiään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      Neste Oil suitsuttaa jalostuksen kannattavuutta

    9. 9

      Saksa vihjailee suunnitelma B:stä Kreikan varalle

    10. 10

      McDonald’s vaihtaa ranskalaisten paistoöljyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää