Valikko

Pankkikortteja kähvelletty eri puolilla maata

Poliisin tietoon on tullut viime viikkoina kymmeniä tapauksia, joissa iäkkäiltä ihmisiltä on anastettu lompakko ja pankkikortti pankkiautomaatilla käynnin jälkeen.
Tileiltä on nostettu yhteensä kymmeniä tuhansia euroja. Tunnusluku on saatu tietoon olan yli kurkkimalla.

Tapauksia on tullut ilmi ainakin Turussa, Jyväskylässä, Tampereella ja Seinäjoella.

Lompakkoa ei ole viety automaatilla, vaan tekijöiksi epäillyt kaksi miestä ovat seuranneet vanhusta esimerkiksi kauppaan.

Siellä toinen on kiinnittänyt vanhuksen huomion muualle ja samanaikaisesti toinen on vienyt laukusta lompakon.

Poliisin mukaan toiminta on ollut tehokasta ja nopeaa. Pankkikortin anastuksen jälkeen tili on nostettu tyhjäksi muutamassa minuutissa.

Tutkinnassa on saatu selville, että tekijät ovat ulkomaalaisia noin 30–40-vuotiaita miehiä. Heillä on tummat hiukset ja päässä lippalakki. Joissakin tapauksissa mukana on ollut myös nainen.

Rikoskomisario Vesa Aaltosen mukaan samojen miesten epäillään liikkuneen eri puolilla maata, mutta myös muita tekijöitä saattaa olla.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tapauksista tai niihin liittyvistä havainnoista viipymättä lähimmälle poliisille, jotta tekijät saataisiin nopeasti kiinni.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    4. 4

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää