Mattimyöhäisten paketteihin kirjoja ja kosmetiikkaa

Vaikka joulurauha laskeutuu Suomeen aattona puoliltapäivin, käyvät kauppojen joidenkin osastojen ovet tiuhaan vielä viime tipassa.
Viime hetken paketteihin kääritään useimmiten kosmetikkaa, vaatteita ja kirjoja, ja useimmiten aatto-ostoksille kiirehtivät miehet.

– Tietyt vakioasiakkaat tekevät ostoksensa perinteisesti vasta aattona, ja melkein kaikki heistä ovat miehiä. Selkeätä ruuhkaa on vielä kirjakaupassa sekä naisten alusvaateosastolla ja kosmetiikassa, ennakoi myyntijohtaja Tuija Vänttinen Stockmannilta.

Myös Sokoksella aattona lahjoja ostavat ovat tuttu näky. Turun Osuuskaupan Sokos-johtajan Anni Rasilaisen mukaan aattona hankitaan etenkin hintavia lahjoja.

– Aattona menee helpommin kaikki kalliit lahjat kaupaksi, esimerkiksi kosmetiikkakaupassa kalleimmat tuoksut myydään aattona, Rasilainen huomauttaa.

Myös ruokakaupassa kiivainta aikaa on aattoa edeltävä viikonloppu, ja aattoon jätetään hankittavaksi lähinnä enää maitoa, leipää, kukkia ja suklaita. Lisäksi aaton ruokakauppaa voi vähentää tänä vuonna se, että aatto osuu heti viikonlopun jälkeiseen päivään.

– Viimeinen viikonloppu ennen aattoa on se tuoreiden ruokien ostoaika. Aattopäivänä suurin osa ihmisistä on jo joulunvietossa, ja nyt tänä vuonna osa asiakkaista on lähtenyt jo perjantaina töiden päättymisen jälkeen viettämään joulua, sanoo Kuopion Euromarketin johtaja Jorma Räsänen.

Aattona kauppa käy kaikkiaan vielä normaalia arkipäivää vilkkaammin, mutta joulun muista kauppapäivistä jäädään kauaksi. Suomen kaupan liiton mukaan aaton myynti on muutamia kymmeniä miljoonia euroja, kun esimerkiksi aattoa edeltävänä lauantaina kauppaa voidaan tehdä yli 160 miljoonalla eurolla.

– Lähinnä se on sellainen täydennysostospäivä. Kauppa hidastuu aina selkeästi aatonaattona alkuillasta viimeistään, liiton asiamies Matti Räisänen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Goldman Sachs puhui Helsingin pörssin laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    7. 7

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää