Sanyo vaarassa lentää ulos Tokion pörssistä

Tokion pörssi harkitsee elektroniikkavalmistaja Sanyon poistamista listoiltaan. Sanyo käy läpi kuuden viimeisen vuoden tilinpäätöksiään.


Osakassa toimiva elektroniikkavalmistaja Sanyo käy parhaillaan läpi uudelleenorganisointia Goldman Sachs -investointipankin johtamana.  Sanyo harkitsee kuuden viimeisen vuoden tilinpäätösten laskemista uudelleen.

Tokion pörssi asetti Sanyon tarkkailuun, joka saattaa ennakoida pörssistä poistamista.

Tarkastelun alla on yhtymän perustajien Iuen perheen viimeisten hallintovuosien tilinpito. Iuet joutuivat väistymään Goldman Sachsin, Daiwan ja Sumitomon vaatimuksesta viime vuonna. Kolmellä yhtiöllä on 49 prosenttia yhtiöstä ja ne sijoittivat 300 miljardia jeniä, 1,8 miljardia euroa uudelleenorganisoinnin maksamiseksi.

Sanyo on viime aikoina vähentänyt työntekijöitään ja myynyt liiketoimintaansa, esimerkiksi matkapuhelintuotannon. Tarkoitus on saada aikaan ensimmäinen voitollinen nettotulos neljään vuoteen. 

Sanyo ilmoitti jo aikaisemmin, että vuosien 2001 ja 2002 tilinpäätökset ovat virheelliset. Maaliskuussa 2001 päättyneellä tilikaudella yhtiö kertoi ansainneensa 17,6 miljardia jeniä, mutta uudelleenlaskenta paljasti 90 miljardin jenin tappion. Vastaavasti maaliskuun 2002 2 miljardin jenin voittoa kirjattiin 37 miljardin tappioksi myöhemmin.

WSJ:n haastatteleman Sanyon pääjohtaja Seichiro Sanon mukaan tappiot koskevat puolijohdeteollisuutta sekä lcd-tv-valmistusta.

Sanyota uhkaa myös yli kahdeksan miljoonan jenin sakko kirjanpidon huolimattomuuksista.

Yhtiön kurssi laski 11 prosenttia keskiviikkona.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    9. 9

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    10. 10

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    9. 9

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää