Valikko

Hengenvaaralliset autot ovat yhä yleisiä

Valmistajat jarruttivat turvatekniikan kehitystä pitkään. Siksi teillä liikkuu yhä paljon turvattomia ajopelejä. Uudet autot ovat vasta viime aikoina alkaneet yleisesti saada huippupisteitä turvallisuudesta.


Autoliiton toimitusjohtajan Pasi Niemisen mukaan Euro NCAP:n testit ja niiden julkisuus ovat painostaneet autotehtaita parantamaan turvallisuutta. Euro NCAP on riippumaton autotestaaja.

NCAP aloitti vuonna 1997, ja turvallisuus on kohentunut kummasti kuluvalla vuosikymmenellä.

– Tällä tavalla on tullut paljon parempi lopputulos kuin teknisten määräysten avullla.

Niemisen mukaan on hankala myydä autoja, joiden turvallisuus on heikko.

– On tullut perustandardi että tähtiä pitää saada vähintään neljä.

Tänä vuonna kaikki isot perheautot ovat saaneet teisteissä täydet viisi tähteä.

Sen sijaan pienten perheautojen sarjassa keskiarvo on ollut tänä vuonna Taloussanomien laskelmien mukaan 4,5 tähteä.

Turvallisuus on parantunut huimasti. Vuonna 1998 tähtiä kertyi pienten perheautojen sarjassa keskimäärin vain 2,9. Vuotta aiemmin vastaava lukema oli isojen perheautojen sarjassa 2,6.

Jos omistat auton, joka on valmistettu viime vuosikymmenellä, turvallisuus on nykyautoihin verrattuna todennäköisesti heikko.

Euro NCAP julkaisi joulun alla kolaritestit kuudelle autolle. Testiautot olivat Daihatsu Materia, Honda Civic, Mazda 2, Mersun C-sarja, Renault Laguna ja Volvo V70.

Daihatsu Materia ja Honda Civic saivat aikuismatkustajien testissä neljä tähteä, muut maksimimäärän eli viisi tähteä.

Ihan ongelmitta uusin NCAP:n testi ei kuitenkaan mennyt. Mazda 2:n ja Volvo 70:n turvatyynyt oikuttelivat.

Kummankin auton valmistaja sai tilaisuuden korjata puutteet. Mazda onnistui, mutta Volvon turvatyyny laukesi liian myöhään uudessa testissä.

Renault Laguna olisi saanut kaikkien aikojen korkeimmat pisteet, ellei takaovi olisi auennut. Yksi piste meni, mutta viisi tähteä kuitenkin säilyi.

Autoturva on viime aikona kohentunut

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    9. 9

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    10. 10

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    11. Näytä lisää