Kommentti: Verkko raivasi tilan

Taloussanomat uudisti verkkopalvelunsa lokakuun alussa 2006. Uudistus oli välitön menestys. Kävijämäärät nousivat viikossa käytännössä kolminkertaisiksi, 50 000 viikkokävijästä 150 000:een.
Miksi? Siihen oli kaksi keskeistä syytä.

Verkon tapaa toimittaa uutisia muutettiin niin, että nopeus ja kiinnostavuus nousivat keskeisiksi asioiksi. Samalla verkko sai uuden visuaalisen ilmeen.

Toiseksi Taloussanomien sivuille ohjattiin kävijöitä muilta Sanoman verkkosivuilta.

Uudistukseen rohkaisi N24-talousverkkopalvelun menestys Ruotsissa.

Suomessa oli selvästi tilaa saitille, joka on riittävän nopea, kattava ja kiinnostava. Tavallaan Taloussanomat oli tässä ensimmäinen; tämän jälkeen ovat muutkin sanomalehdet ryhtyneet tekemään verkossa samoja asioita.

Olennaista oli myös kävijöiden ohjaus muilta Sanoman sivuilta Taloussanomiin. Aivan keskeinen merkitys oli Ilta-Sanomilla, jonka avulla Taloussanomat pääsi nopeasti kolminkertaiseen viikkokävijämäärään. Kävijänohjauksen ovat nyt muutkin oivaltaneet.

Onnistuminen verkossa oli Taloussanomille elintärkeää. Menestys nosti sen taistelemaan talousverkkopalveluiden markkinajohtajuudesta ja raivasi sille pysyvästi tilaa talousmedioiden tiukoilla markkinoilla.

Vaikka paperilehti loppuu, Taloussanomien brändi jää elämään verkossa. Saimme rakennetuksi sillan perinteisestä mediasta uuteen digitaaliseen mediaan.

Mediassa on vaikea luoda pitkäaikaista tuotannollista kilpailuetua. Siksi verkossakin pitää kehittää sisältöä koko ajan, asiantuntevuudesta ja luotettavuudesta tinkimättä.

Kirjoittaja työskenteli vuosina 2003–2007 Taloussanomien päätoimittajana ja toimitusjohtajana. Nykyisin hän on Suomen kaupan liiton toimitusjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää