Sveitsin St. Moritz vetää julkut uudenvuoden juhliin

Sveitsin huippulaskettelukeskus St. Moritz saa vuodenvaihteessa vieraakseen maailman poliittiset julkimot. Saksan liittokansleri Angela Merkel hiihtää siellä jo maastohiihtoa, ja Venäjän presidentti Vladimir Putin pakkaa sinne suksiaan. Intian teräsjätin omistaja ja Britannian rikkain ulkomaalainen Lakshmi Mittal laskettelee siellä jo kuten myös näyttelijä Johnny Depp.
Kaakkoissveitsiläisessä suihkuseurapiirien alppikylässä ovat tänä uutena vuotena turvallisuusjärjestelyt äärimmillään, kun laduilla lykkii kuuluisaa sakkia. Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn odotetaan saapuvan sinne vielä kirsikaksi kakun päälle uuden rakastettunsa entisen mallin Carla Brunin kanssa. Hallitsijoita ja johtajia on kerääntynyt Sveitsiin myös Lähi-idästä ja Kiinasta.

Italian läheinen St.Moritz on myös Italian julkimoiden suosikki. Entinen pääministeri Silvio Berlusconi korkkaa siellä tänäkin vuonna uuden vuoden samppanjansa.

St. Moritzin poliisin mukaan kuuluisuuksien kerho on nyt tiheämpi kuin koskaan 30 vuoteen. Huippujohtajat vaativat ympärivuorokautisen turvamiesjoukon olivat sitten alppi-chalet'ssa syömässä tai shoppailemassa kylän luksusputiikeissa.

St. Moritz on venäläisten suosima paikka, sillä sinne perusti kesäpaikkansa tsaari Nikolai II vuonna 1913. Hallitsijan kesäasunto on nyttemmin muutettu hotelli Carltoniksi, jonka venäläiset uusrikkaat valloittavat uuden vuoden juhliinsa. Viiden tähden hotelli uusittiin juuri 40 miljoonalla eurolla, jolla saatiin muun muassa 50 sviittiä ja 1800 neliömetriä marmoria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää