Valikko

Henkilöstö osoittaa mieltään Stora Enson tehtaalla

Stora Enson Kemijärven-sellutehdas vallattiin torstaina iltapäivällä.
Kemijärven-tehtaan henkilöstö ja kansalaisliike valtasivat tehtaan noin puoli neljän aikaan iltapäivällä. He vaativat Suomen hallitusta ja Stora Ensoa jatkamaan tehtaan toimintaa.

Noin 150 kansanliikkeen edustajaa ja tehtaan työvuorossa olevat työntekijät olivat suoraan kokoontuneet sellutehtaan ruokalaan, kertoo Ylen uutiset. Kansanliike haluaa mielenilmauksellaan herättää julkisen huomion Matti Vanhasen hallituksen toimintaan, joka on mielenosoittajien mukaan ponnetonta ja saamatonta.

– Me olemme tyytymättömiä lähinnä valtiovallan toimintaan, siihen miten sellutehtaan lopettamispäätökseen on puututtu. Ja näillä toimilla me edelleen ajetaan sitä, että valtio ryhtyy välittömästi toimiin tehtaan toiminnan jatkamiseksi, sanoo kansanliikkeen puheenjohtaja, Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala Ylen uutisille.

Stora Enso ilmoitti syksyllä tehtaan sulkemisesta. Se ei ole suostunut myymään tehdasta. Ruukki Group julkisti ostotarjouksensa viime kuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää