Valikko

Sarasvuo tekee töitä palkatta

Trainers' Housen pääomistaja ja toimitusjohtaja Jari Sarasvuo lupaa blogissaan tehdä töitä ilman rahapalkkaa, kunnes yhtiön markkina-arvo on yli miljardi euroa.


Jari Sarasvuon perustama valmennusyhtiö Trainers' House sulautui vuodenvaihteessa konsulttiyhtiö Satama Interactiveen. Uuden yhtiön nimeksi tuli Trainers' House ja Sarasvuosta sen toimitusjohtaja.

Sarasvuo kertoo blogissaan, että hänen tavoitteensa on kasvattaa yhtiöstä maailman merkittävin markkinointi- ja valmennusyritys sarjassa markkina-arvo yli miljardi euroa. Ennen yhdistymistään Satama ja Trainers' House ylsivät yhteensä hiukan alle 50 miljoonan euron liikevaihtoon.

Päätöstään tehdä toistaiseksi työtä palkatta Sarasvuo perustelee sillä, ettei mitään merkittävää koskaan synny ilman todellisia ja symbolisia uhrauksia.

Yrityksen menestys perustuu hänen mukaansa aina ennen kaikkea sen johtajien filosofiaan eli maailmankuvaan, jonka varassa he elävät ja toimivat. Toisilla maailmankuva on mahdollisuuskeskeinen, toisilla pelkojen pimentämä, Sarasvuo vertailee.

– Parhaiden firmojen vastuunkantajat uskovat yrityksensä mahdollisuuksiin ja ovat valmiita riittävään uhraukseen todistaakseen tämän maailmalle, Sarasvuo kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    3. 3

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    4. 4

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Ikean tulos paisui +20 %

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      Dow Jones nousi uuteen ennätykseen

    10. 10

      Yle: Anttilan lahjakortteja yhä ulkona 800 000 eurolla – vielä ehdit velkoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää