IBM rankkasi viisi supertrendiä

IBM on julkaissut listan viidestä innovaatiosta, jotka sen mukaan tulevat vaikuttamaan merkittävästi elämäämme seuraavien viiden vuoden aikana.


”Älyenergiaverkon” avulla energiataloudellisuutta. Käyttäjä voi matkapuhelimen tai internetin välityksellä hallita kodinkoneitaan etänä entistä helpommin ja monipuolisemmin tai saada muistutuksen esimerkiksi päälle jääneestä kahvinkeittimestä.

Tavalliseen sähköverkkoon integroitu tietoliikenneverkko mahdollistaa erilaisten laitteiden hallinnan lisäksi energiatalouden tehokkaan seurannan ja hallinnan.

Käyttäjällä on mahdollisuus valita järjestelmän avulla esimerkiksi lähellä oleva vaihtoehtoisen energiamuodon tarjoaja ja näin vähentää ympäristön kuormitusta ja parantaa kustannustehokkuutta.

Lääkärit saavat superaistit. Diagnooseista tulee entistä luotettavampia ja tarkempia erityisen herkillä kuulo- ja näköinstrumentteilla.

Kolmiulotteinen avatar-malli potilaan kehosta hoitohistorialla höystettynä antaa lääkäreille aivan uuden lähestymistavan potilaan hoitoon. Tietokone pystyy lääkärin avatariin osoittamien kuulo- ja näköhavaintojen, diagnoosirekisterin ja potilastietojen perusteella analysoimaan entistä tarkemman diagnoosin.

Autoille inhimillisiä ominaisuuksia. Uusi sensoriteknologia mahdollistaa ruuhkien helpottamisen ja ajoturvallisuuden viemisen uudelle tasolle.

Kehittämällä autojen keskinäistä kommunikointia ja informaation keruuta olosuhteista sensoreiden avulla voidaan ajamisesta tehdä stressittömämpää ja välttää onnettomuuksia. Autot saadaan jopa toimimaan refleksien omaisesti tai havaitsemaan ruuhkat ja etsimään automaattisesti vaihtoehtoinen reitti.

Liikennemääriin älykkäästi reagoivilla liikenteenohjausjärjestelmillä ja opasteilla voidaan puolestaan vähentää ruuhkia ja päästöjä.

Elintarvikkeiden elinkaari yhdessä paketissa. Viiden vuoden sisällä kuluttaja tulee saamaan entistä vaivattomammin yksityiskohtaista tietoa syömistään elintarvikkeista. Kuluttajalla on mahdollista selvittää ruoan alkuperän lisäksi tuotantoympäristö, kuljetusreitit ja niiden olosuhteet.

Langattomiin sensoreihin ja kehittyneisiin ohjelmistoihin perustuva teknologia kertoo mitä todella syöt ennen kuin olet edes ehtinyt maistaa palaakaan.

Matkapuhelimesta paras kaveri, taloudenhoitaja, matkaopas, vaatekonsultti ja henkilökohtainen lippupalvelu. Uuden mobiiliteknologian avulla voit sovittaa vaatteita virtuaalisesti ja antaa puhelimesi etsiä esimerkiksi valokuvan perusteella juuri oikean vaateliikkeen puolestasi löytääksesi haluamasi vaatteet.

Matkustaessasi puhelin tarjoaa haluamasi paikkakohtaiset tiedot kohteesta tunnistaen sijainnin automaattisesti. Matkapuhelin voi esimerkiksi tehdä paikka- ja lippuvarauksen puolestasi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää