Valikko

Vikkulan Ruukki yrittää yhä Kemijärven tehdasta

Kemijärven sellutehdasta havitteleva Ruukki Group on saanut poliittista vetoapua Keskustalta.
Kehitysyhtiö Ruukki Group tekee edelleen töitä Kemijärven sellutehtaan ostamisen eteen.

Ruukki Group teki joulukuussa ostotarjouksen metsäyhtiö Stora Enson tehtaasta. Stora Enso ei ole kuitenkaan luopunut suunnitelmistaan, vaan se aikoo sulkea sellutehtaan ensi kesänä.

– Periksi ei anneta, Ruukki Groupin toimitusjohtaja Matti Vikkula sanoo.

Ruukki Group haluaisi keskustella Stora Enson johdon kanssa tehtaan ostamisesta. Toimitusjohtaja Vikkula sanoo, että keskustelu on jäänyt hyvin yksipuoliseksi.

– He eivät ole olleet aktiivisia. Pallo on nyt Stora Enson omistajilla.

Kemijärven tehdashankkeessa Ruukki Group on alkanut saada yllättävää vetoapua Keskustan johdolta ja kansanedustajilta.

Vikkula kertoo huomanneensa viikonloppuna, miten Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen vaati Kemijärven myymistä ulkopuoliselle.

– Puoluesihteerillä on samanlainen näkemys Lapin metsien riittävyydestä kuin meilläkin on ollut.

Stora Enso on perustellut sulkemista sanomalla, että kotimaassa on pula puusta eivätkä Lapin metsävarat riitä nykyisten tehtaiden puuhuoltoon.

Kemijärven tehtaan jatkamisen puolelle ovat asettuneet Keskustan lappilaiset kansanedustajat.

Puunjalostuksen jatkumiseen Itä-Lapissa uskoo muun muassa entinen alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen. Hänen mukaansa pääministeri Matti Vanhanen ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ovat olleet Kemijärven tehtaasta yhteydessä Stora Ensoon.

Ruukki Groupin toimitusjohtaja Matti Vikkula ei kerro, onko yhtiö käynyt keskusteluja keskustalaisten vaikuttajien kanssa Kemijärven tilanteesta.

– Erityyppisiä keskustelujahan on aina käynnissä.

Vikkula pitää Ruukki Groupin kannalta kiusallisena Kemijärven tehtaan saamaa julkisuutta.

– Ratkaisua löytyy omistajan eli Stora Enson sisältä. Asian politisoituminen ja tilanteen kärjistyminen pahentavat vastakkainasettelua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää