Valikko

Microsoft pyytää anteeksi käyttäjiltä

Microsoftin Office 2003 -ohjelmiston päivitys hankaloitti merkittävästi vanhojen tiedostojen avaamista. Nyt Microsoft myöntää puhuneensa palturia vanhojen tiedostomuotojen turvattomuudesta ja pyytää vihjailujaan anteeksi.
Office 2003:n SP3-paketin asennuksen jälkeen esimerkiksi vanhoja Word-, Excel-, ja Corel Draw -tiedostoja ei pysty lähtökohtaisesti avaamaan. Microsoft perusteli asiaa alun perin väittämällä, että vanhat tiedostomuodot ovat turvattomia.

– Tämä ei itse asiassa pidä paikkaansa. Tiedostomuoto [itsessään] ei ole turvaton joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Sen sijaan tiedostomuotoa lukeva koodi on enemmän tai vähemmän turvallinen. Vanhempien formaattien kanssa käyttämämme parserit eivät ole yhtä vankkoja kuin myöhemmin kirjoittamamme koodi, miksi osaltaan päätimme estää formaatit oletusarvoisesti, David LeBlanc Microsoftin Office-tiimistä kirjoittaa blogissaan.

– Jotkut blokatuista formaateista ovat peräisin muiden yhtiöiden tekemistä tuotteista, ja pyydämme anteeksi vihjailuja, että näiden yritysten tiedostoformaateissa olisi ongelmia.

Anteeksipyynnön on tulkittu olevan kädenojennus etenkin Corelille, joka älähti Microsoftin alkuperäisistä väitteistä.

Microsoft pyytää anteeksi myös Office 2003:n käyttäjiltä. Blokkauksen kiertäminen tehtiin liian vaikeaksi ja se vaati Windowsin rekisterin muokkausta. Nyt yhtiö tarjoaa tiedostoja kaikkien halukkaiden ladattaviksi. Tiedostojen ajaminen kumoaa SP3:n asettamat tietoturvarajoitukset.

David LeBlanc tähdentää, että Microsoft ei ole poistamassa tukea vanhoille formaateille ja jatkaa myös niitä tarvitsevien käyttäjien tukemista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää