Asianajajaliitto: Ohjehintoja ei tule

Asianajajaliitto ei aio tehdä jäsenilleen sitovia palkkiotaulukoita. Valtio on moittinut pörssirikos-asianajajia ylihinnoista ja ammattitaidon puutteesta.


Asianajajaliitto kertoo ryhtyneensä uudistamaan ammattikunnan 1970-luvulta peräisin olevia eettisiä toimintaohjeita. Palkkiokäytäntöjäkin pohtii oma työryhmänsä.

– Sitovia palveluhinnastoja emme kuitenkaan pysty tekemään. Alan toimijat ovat yrittäjiä, joille hinta on yksi kilpailukeinoista. Tiukat ylhäältä määrätyt ohjehinnat eivät sopisi tähän päivään, kertoo liiton varapuheenjohtaja Mika Ilveskero.

– Silti laskutustavoista ja -menettelystä erilaisissa toimeksiannoissa liitto keskustelee varmasti tänä keväänä paljon, hän arvelee.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on kannellut liitolle pörssirikoksiin erikoistuneiden asianajajien ylisuurista palkkiovaatimuksista.

Helsingin Sanomien mukaan viranomaiset ovat lisäksi moittineet kuutta nimettyä juristia asiantuntemattomuudesta.

Asianajajaliiton sisäinen valvontalautakunta on tutkinut väitteitä syksystä asti, ja käsittelee jupakkaa seuraavaksi maaliskuussa ylimääräisessä kokouksessaan.

Alan ammattitaitovaatimuksia on puolestaan pohdittu liiton valtuuskunnassa viimeksi eilen torstaina.

Valtuuskunnan puheenjohtajan Timo Mellan mukaan asiakkaalla on oikeus olettaa, että hänen palkkaamansa juristi täyttää ammatin vaatimukset.

Hänen mielestään asianajajan on pystyttävä rehellisesti arvioimaan omat kykynsä.

– Jos juttu osoittautuu liian vaikeaksi, asianajajan pitää osata luopua siitä, Mella sanoo.

– Kukaan meistä ei ole "kaikkien alojen asiantuntija", mutta jutun yhteydessä ilmennyttä opiskelutarvetta ei mielestäni pidä käyttää laskutusta lisäävänä perusteena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää