Valikko

Suuromistaja: Amerin strategiaa pakko muuttaa

Amerin suuromistaja Ajantan edustajan mielestä Amer kaipaa strategiamuutosta.


Amerin torstainen tulosvaroitus oli pettymys Amerin suuromistaja Ajantalle. Amerin osakkeen kurssi putosi lähes 17 prosenttia. Yhtiön markkina-arvo katosi näin yli 200 miljoonaa euroa.

Sijoitusyhtiö Ajantan toimitusjohtajan Ilkka Seppälän mukaan Amerin tulosvaroitus oli odottamaton.

– Tulosvaroitus ei ollut asia, jota olimme odottaneet ja kaivanneet. Eikä se ollut sitä, mitä yhtiön johto on puhunut, Seppälä sanoo.

Amer kertoi yhtiön talviurheiluvälineiden viime vuoden kokonaismyynnin laskeneen 27 prosenttia edellisvuodesta. Aiemmin yhtiön arvioi laskun olevan 20 prosenttia.

Seppälän mukaan tulosvaroitus on osoitus, että Amerin strategiassa on parantamisen varaa.

– Yhtiön koko strategia kannattaa varmasti arvioida uudelleen.

Ajantalaiset ovat jo aiemmin ilmoittaneet, että he haluavat Amerin hallitukseen.

Heidän päämääränsä on suunnata Amerin liiketoimintaa entistä enemmän urheiluvaatteisiin.

Ajanta on suursijoittaja Ari Salmivuoren omistama sijoitusyhtiö. Ajanta omistaa Amerista 22 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Sipilä: Suomella on mahdollisuus saada Saksa kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää