Valikko

Lapsiperheet suistuivat raiteilta

Lapsiperheilllä menee aiempaa huonommin. Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula vaatii asiaan korjausta.


Suomalaisten lapsiperheiden asema on monien tutkimusten mukaan huonontunut. Erityisen hankalaa on yksinhuoltajilla ja monilapsisilla perheillä.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

– Perheen ongelmat alkavat monesti pienistä asioista. Jos silloin saisi ajoissa apua ja tukea, vältyttäisiin usein kalliilta, raskailta toimilta, sanoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Vielä 1990-luvun alussa useimmissa kunnissa oli kodinhoitajia, jotka auttoivat lapsiperheitä, jos lapsi tai vanhempi sairastui tai perheeseen tuli lisäystä. Apu tuli heti kun sitä tarvittiin.

Nykyään konkreettista apua lastenhoitoon ja kodin askareisiin ei juurikaan ole saatavilla. Yksityisiä palveluita ei ole kaikissa kunnissa tarjolla, eikä lapsiperheen rahat tahtoisi niihin riittääkään.

Lapsiperheiden palveluiden ja tulonsiirtojen lisäksi lapsiasiavaltuutettu perää kokonaisvaltaista perheen ja työn yhteensovittamista.

Myös päivähoitoon tarvittaisiin joustavampia ratkaisuja ja asuntopolitiikkaa pitäisi tarkastella uudelleen. Asuminen on Suomessa hyvin kallista.

– Muissa Pohjoismaissa esimerkiksi vanhempainvapaat ovat paljon pidempiä. Siellä tehdään enemmän osa-aikaista työviikkoa ja työelämässä ja päivähoidossa tehdään joustavampia ratkaisuja.

Aula surkuttelee suomalaisen perhepolitiikan heikkoa tilaa: neuvolapalveluita on karsittu, perhevalmennuksia on leikattu, kouluterveydenhuolto on puutteellista, koulujen ryhmäkokoja on kasvatettu.

– Ongelmana on, että asioita on ajateltu putkinäköisesti ja sektorikohtaisesti. Tarvitsisimme kokonaisvaltaista sitoutumista yhteiskunnan lapsiystävällisyyteen, valtakunnantason strategiamuutosta.

Aula harmittelee, että lapsiperheiden kodinhoitoapu on pudonnut joitakin kuntia lukuunottamatta palvelurakenteestamme lähes kokonaan.

1990-luvulla poistettiin myös lapsiperheiden verovähennysoikeus. Tulonsiirtoja oli tarkoitus kehittää, mutta se on jäänyt toteutumatta. Tarkistukset tulonsiirtoihin ovat olleet lähinnä kosmeettisia. Esimerkiksi lapsilisien ostovoima on heikentynyt merkittävästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää