Suomalaisten insinöörien laatu ei riitä?

Tulevien AMK- ja diplomi-insinöörien laatutasoa on alettava nopeasti nostaa.


Teknillisen korkeakoulutuksen uutta kansallista strategiaa pohtiva työryhmä jätti tänään tiistaina väliraporttinsa opetusministerille.

Raportin mukaan suomalaisten AMK- ja diplomi-insinöörien koulutusta pitää parantaa jo lähivuosina rajusti.

Opiskelijoiden aloituspaikkoja on vähennettävä, ja jäljelle jääneet koulutettava aiempaa suuremmalla rahalla nykyistä monipuolisemmiksi ja osaavammiksi poikkitieteellisiksi tekniikantuntijoiksi.

– Koulutukseen pitää saada myös valtakunnalliset ja yhtenäiset standardit, sanoo strategiahankkeen vetäjä Kati Korhonen-Yrjänheikki.

Eri opinahjoista kun nykyisin valmistuu eritasoisia insinööritieteilijöitä. Työryhmä ei kuitenkaan halua yksilöidä, miltä paikkakunnalta tai mistä laitoksista tulevat Suomen kehnoimmat insinöörit.

– Joka alalla on sekä huonoja että hyviä ammattilaisia, mutta ellei koulutustasoa nosteta, teollisuuden maastapako jatkuu, maalailee työryhmän puheenjohtajana toiminut kansanedustaja Jukka Mäkelä (kok.).

Hänen mielestään esimerkiksi Kemijärven tehdaslopetus ei jää ainoaksi lajissaan, ellei insinöörikunnan laatua paranneta.

Teollisuus ei lähde Mäkelän mukaan Aasiaan pelkästään halvan lattiatason työvoiman perässä. Myös suomalaisinsinöörien on pystyttävä kilpailemaan houkuttelevuudessa esimerkiksi kiinalaisten kanssa.

– Emme voi kilpailla määrällä, jos Kiinassa valmistuu sata miljoonaa insinööriä. Laatu on ainoa mahdollisuutemme pysyä kilpailukykyisenä, Mäkelä sanoo.

Oppilaitosten olisi myös erikoistuttava nykyistä selvemmin, koska yleisinsinöörejä valmistuu jo tarpeeksi.

Raportin vastaanottanut opetusministeri Sari Sarkomaa (kok) kiitteli työryhmän johtopäätöksiä osuviksi.

– Pelkkään tutkintojen määrään ei pidä enää tuijottaa, vaan laatu on otettava mukaan perusteeksi, hän sanoo.

Sarkomaan mukaan hallitus aikoo muun muassa uudistaa ammattikorkeakoululakia, jotta oppilaitokset saisivat ryhtyä tiiviimpään yhteistyöhön yritysten kanssa.

Näin laitoksista voisi valmistua nykyistä paremmin suoraan elinkeinoelämän tarpeisiin sopivia ammattilaisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Rakennuspomo kertoo buumin kääntöpuolesta: ”Hirvittävä resurssien hukka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää