Näin vältät inflaatiopureman

Hintojen nousu kiihtyy ja tavarat kallistuvat. Voiko omilla valinnoilla taltuttaa palkkarahoja syövän inflaatiopeikon?
Inflaatio eli kuluttajahintojen yleinen nousu kiihtyi viime vuonna. Tilastokeskuksen laskelmien mukaan viime vuoden keskimääräinen inflaatio oli Suomessa 2,5 prosenttia. Euroalueella inflaatioluvuissa päästiin jo kolmen prosentin paremmalle puolelle.

Hintojen nousu on euroalueella jyrkintä kuuteen vuoteen, ja Suomessakin on heitetty hyvästit aikaisempien vuosien maltillisille nousuluvuille.

Inflaatio syö tavallisen kuluttajan ostovoimaa: lompakossa olevalla rahamäärällä ei saa ostettua yhtä paljon kuin ennen. Palkankorotuksetkaan eivät välttämättä auta, sillä tänä vuonna noin viiden prosentin korotukset ansiotasoon supistuvat pariksi prosentiksi inflaation jälkeen.

Mitä sitten tehdä?

Valita voi, mutta helppoa se ei ole. Kuluttaja joutuu pähkäilemään kahden suuren edessä: veropolitiikan ja maailmantalouden.

Kuluttajahintoihin vaikuttaa tänä vuonna erityisesti verotus. Hallitus nosti alkoholi- sähkö- ja polttoaineveroja, mikä näkyy hinnoissa sekä suoraan että välillisesti.

Viinapullon hinta nousi suhteessa viinipulloa enemmän, bensiiniauton ajaminen kallistui, ja suora sähkölämmitys tekee suuremman loven omakotitalon asukkaan kukkaroon, muun muassa.

Toinen vaikuttava tekijä on oikeastaan koko maailma. Öljyn, energian ja ruoan hinta kohoaa maailmanmarkkinoilla, joiden kainalossa myös Suomi joutuu kyykistelemään.

Maailmanlaajuinen hintakehitys näkyy esimerkiksi ruokakaupassa: viljan, maidon ja lihan hinnan arvioidaan nousevan ensi vuonna viidestä seitsemään prosenttia, kun yleisesti elintarvikkeet kallistuvat 3,5 prosenttia.

Voiko inflaation vaikutuksia torjua ruokavaliota muuttamalla?

– En usko, että sillä voi inflaatiota välttää, naurahtaa tutkija Perttu Pyykkönen Pellervon taloudellisesta tutkimuskeskuksesta.

Pyykkösen mukaan elintarvikkeet myös jalostetaan Suomessa niin pitkälle, että raaka-aineiden osuus esimerkiksi leivän hinnasta on vain viisi prosenttia.

Pelättyä elintarvikkeiden 10–20 prosentin hinnannousua on hänen mielestään turha odottaa.

– Ruoan osuus talouden hankinnoista on Suomessa keskimäärin reilut 13 prosenttia, mikä on tyypillistä länsimaille. Ruoan hinnannousu vaikuttaa paljon enemmän esimerkiksi Kiinan ja Intian kaltaisissa maissa, joissa ruoan osuus hankinnoista lähentelee 40 prosenttia, Pyykkönen laskee.

Tämä tarkoittaa, että maidon ja leivän kallistuminen syö eniten pienpalkkaisten ja esimerkiksi lapsiperheiden tuloja, sillä nämä väestöryhmät käyttävät ruokaan suhteessa enemmän rahaa.

Suurin osa kotitalouksien rahoista menee asumiseen.

Inflaatio kuitenkin puraisee eniten vuokralaisia, asunnon ostoa suunnittelevia tai velkarahalla sitä maksavia, sillä asumiskustannukset ovat painavin osa kuluttajahintaindeksiä.

Velattomassa omistusasunnossa asuvia inflaatio vainoaa merkittävästi vähemmän.

– Asuntolainaa maksavat voivat siinä mielessä huokaista helpotuksesta, että tänä vuonna asumisen korkokustannukset vaikuttavat inflaation viime vuotta vähemmän, toteaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ilpo Suoniemi.

Tänä vuonna kuluttajan on syytä pohtia erityisesti asumisen energiavalintoja. Ympäristöystävälliset lämmitystavat voivat tulla pitkällä aikavälillä fossiilituotteita halvemmiksi.

– Öljyn hinta on asettunut uudelle tasolle, jolta se tuskin tippuu. Valinnat ovat myös vaikeita: omakotitalon rakentamista kannattaisi viivyttää, sillä raaka-aine- ja työvoimakustannukset ovat nyt korkeita. Toisaalta viivyttelyyn ei ole usein mahdollisuutta, Suoniemi sanoo.

Moni asia on pikemminkin sekäettä kuin jokotai. Jos autoveron laskun villitsemänä on ostanut uuden auton, sitä kannattaa käyttää. Julkinen liikenne joutuu kamppailemaan polttoainekustannusten kanssa, mutta toisaalta sitä kannattaa käyttää, jos alla ei ole uutta, bensiinipihiä autoa.

Ja sitten ovat tietysti arvokysymykset. Ympäristöystävällisyyteen kannattaa panostaa, sillä verotus luultavasti rankaisee tulevaisuudessa yhä kovemmin epäystävällisiä valintoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Peugeotin ja Citroenin toimitusjohtaja: Opel tarvitsee apua

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää