Valikko

Verizon verkottaa Ahlstomin

Suomalainen Ahlstrom on valinnut Verizon Businessin virtaviivaistamaan ja hallitsemaan maailmanlaajuisia tietoliikenneyhteyksiään. Ahlstrom kehittää, valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia kuitumateriaaleja.
Ahlstromin 25 tärkeintä toimipaikkaa yhdistetään Verizon Private IP -ratkaisulla. Verizonin mukaan siten taataan pääsy tärkeään tietoon ja yhteydet kriittisiin sovelluksiin, kuten SAP-järjestelmiin sekä sähköpostiin.

Ahlstrom työllistää noin 6 500 työntekijää yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Yhtiö on kasvanut vahvasti viime vuosina sekä investointien että yritysostojen myötä.

Verizonin mukaan voimakas kasvu johti tilanteeseen, jossa Ahlstromilla oli toimipisteissään erilaisia verkkoja ja järjestelmiä. Niistä kaikista oli tarpeen päästä keskitettyihin liiketoimintakriittisiin sovelluksiin, kuten tuotannon suunnitteluun, toimitusketjunhallintaan ja logistiikkatyökaluihin.

Tukeakseen kasvuaan Ahlstrom päätti keskittää globaalin verkkoinfrastruktuurinsa yhdelle palveluntarjoajalle. Päätöksessä painoivat yhtiön mukaan erityisesti palvelun laatu, verkon palvelutaso ja mahdollisuus priorisoida tietoliikennettä liiketoiminnan tarpeiden mukaan.

Tavoitteena oli optimoida verkon suorituskyky ja minimoida käyttökatkokset. Lisäksi Ahlstrom halusi parantaa yhteistyömahdollisuuksia sekä sisäisesti tuotantoyksiköiden ja myyntikonttoreiden välillä että ulkoisesti toimittajien ja asiakkaiden kanssa.

Hallinnoidun ratkaisun valitseminen mahdollisti Ahlstromin keskittymisen omaan liiketoimintaansa
verkkoinfrastruktuurin sijaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää