Valikko

Vahvan Intelin näkymiin petyttiin

Ennätyksellisen tuloksen tehneen Intelin näkymät olivat suuri pettymys sijoittajille. Tulos kasvoi 45 prosenttia, mutta osakekurssi romahti.
Intel julkisti viime yönä Suomen aikaa tilivuoden 2007 viimeisen neljänneksen liikevaihtonsa, joka oli 10,7 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Liikevoitto oli kolme miljardia dollaria.

Intelin näkymät alkuvuodelle olivat kuitenkin osakemarkkinoille suuri pettymys.

Intel arvioi vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon olevan noin 9,4–10 miljardia dollaria.

Analyytikoille Intelin arvio oli myrkkyä, sillä heidän odotuksissaan liikevaihdon olisi oltava kymmenen miljardia.

Pörssin sulkeutumisen jälkeen tuloksensa julkaisseen Intelin osake halpeni 15 prosenttia.

Intelin tulos tilivuonna 2007 kasvoi 45 prosenttia. Vahvan tuloksen takana on yhtiön tekemät säästöt.

Yhtiön talousjohtajan Stacy Smithin mukaan neljännellä vuosineljänneksellä ei näkynyt merkkejä myynnin hiljenemisestä.

- Olemme hieman varuillaan sen suhteen mitä näemme Yhdysvaltain taloudessa tapahtuvan, Smith sanoi Reutersille. Intelin myynnista 25 prosenttia tulee Yhdysvalloista.

- Vuosi 2007 oli ennätyksellinen Intelille innovaatioiden kannalta. Investointimme uusiin tuotteisiin sekä panostuksemme tehokkuuden parantamiseksi alkoivat maksaa itseään takaisin, kertoi Intelin pääjohtaja Paul Otellini.

Vuonna 2007 Intel saavutti 38,3 miljardin dollarin liikevaihdon, 8,2 miljardin dollarin liikevoiton, seitsemän miljardin dollarin tuloksen sekä 1,18 dollarin tuoton osaketta kohti. Intelin rahavarat kasvoivat yli 12 miljardia, ja yhtiö maksoi osinkoja 2,6 miljardia dollaria sekä osti takaisin 111 miljoonaa omaa osakettaan 2,75 miljardilla dollarilla.

Tänä vuonna Intel arvioi sijoittavansa tutkimukseen ja tuotekehitykseen noin 5,9 miljardia dollaria. Investointien oletetaan tänä vuonna olevan noin 5,2 miljardia dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää