Valikko

Greenpeace: Tehtaiden sulkeminen ei auta Suomen luontoa

Sellutehtaiden lopettaminen saattaa jopa lisätä Suomen kasvihuonekaasujen päästömääriä, sanoo ympäristöjärjestö Greenpeace.
Kotimaisen metsäteollisuuden alasajosta ei koidu välttämättä hyvää edes ympäristölle, väittää Greenpeace.

– On mahdoton laskea, paljonko nyt ilmoitettujen tehtaiden lopettaminen vähentää teollisuuden päästömääriä. Se voi jopa lisätä niitä, koska uusiutuvan energian käyttö vähenee, varoittaa Greenpeacen energiakampanjoitsija Lauri Myllyvirta.

Teollisuus on Suomessa perinteisesti käyttänyt tehokkaasti energianlähteenään hakkuujätettä ja prosessien jäteliemiä.

EU-komissio tekee ensi viikolla ehdotuksensa yhteisön uusista kasvihuonekaasujen vähennystavoitteista ja uusiutuvan energian käytön lisäämisestä.

– Tällainen tehtaiden sulkeminen on hyvin lyhytnäköistä toimintaa. Vain jos paperin kysyntää ja kulutusta olisi ensin saatu vähennettyä selvästi, liian kapasiteetin alasajo olisi ymmärrettävää, sanoo Myllyvirta.

Nyt paperia ja raaka-aineita joudutaan vain kuljettamaan entistä enemmän maasta toiseen.

– On aina parempi, että tuotanto tapahtuu täällä hyväkuntoisissa ja valvotuissa tehdaslaitoksissa, kuin että se viedään jonnekin kauas kehittymättömiin oloihin, Myllyvirta sanoo.

Sitä paitsi Aasiassakin teollisuuden kissanpäivät alkavat olla jo ohi. Myllyvirran mukaan myös Kiina on sitoutunut siistimään teollisuuttaan ja karsimaan päästömääriä.

Varsinkin länsimaisten yhtiöiden omistamien tehtaiden ilmanpilaamista vahditaan Kiinassa yhä tarkemmin.

– Päästörajoja ei lähivuosina pääse pakoon, vaikka siirtäisi tehtaat minne, Myllyvirta ennustaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää